Jouluun laskeutuminen 1 - Lukukauden päätös

Joskus kävi mielessä, että tänä vuonna pääsemme hieman vähemmällä jouluhössöttämisellä. Tavallaan niin on käynytkin, mutta toisaalta joulua on tuupattu ympäristöstä aikaisempia vuosia enemmän. Tiettyjä samoja elementtejäkin on ollut. Lukukauden päätös, lahjojen lähettäminen, jouluglögin ja -piparien metsästys, joulusaunan varaaminen, joulujuhlat, muutamia mainitakseni.

Ilmeisesti samana aamuyönä, kun Halloweenia riekkunut japanilaisnuoriso vielä etsi tietä kotiinsa, kaupoissa ahkeroitiin kuorruttamalla kaikki niin jouluiseksi kuin olla ja voi. Reilu seitsemän viikkoa niissä on nyt kuunneltu monenlaisia versioita joululauluista. Mitä lähemmäs joulua on tultu, sitä lähemmäs kaakkoa kauppojen äänentoiston vahvistinten volume-nupit ovat kääntyneet. Sain tänään japanin keskustelutunnilla käsityksen, että joulupukki tulee täällä käymään tänään eli aatonaattona. Tänään (23.12.) on myös kansallinen vapaa, kun on sattunut keisarin syntymäpäivä mukavaan kohtaan. Olispa Saulilla synttärit sopivasti, niin voisi alkaa harkita kansalaisaloitetta. Kun on herra syntynyt elokuun loppupuolella, niin en viitsi vaivautua. Voi olla, että huomenna kaupoissa hössötetään jo uudestavuodesta, se kun on täällä enemmän perhejuhla. Joulua vietetään kai enemmänkin kavereiden kanssa.

Lukukauteni päättyi viime viikolla toisaalta hyvin perinteisiin tunnelmiin, toisaalta hyvinkin erilaisesti. Viime viikon tiistain tunnilla - jolla oli viimeistä kertaa opetusta tänä vuonna - opettaja totesi taululle piirtäen, että Tee-san on luokan kunkku. Ihan tuttuahan tietty mulle (sori vaan vanhat luokkakaverit), mutta piti silti ottaa todisteeksi ihan kuva.

Oikeasti me siis harjoittelimme kuin -vertailumuotoja, ja tasan ensimmäistä (ja varmaan viimeistäkin) kertaa olen luokan suurin ja pisin, ja vielä selkeästi. Siitä tuo piirros. Mainittakoon, että kesken lukukautta ryhmäämme liittyi toinen mies, rakkaan naapurimme Ruotsin edustaja Marcus-san. Heppu on rakettitieteen tohtori, ja omaa joko hyvät hermot tai huumorin, koska on jaksanut istua vieressäni melkein kaksi kuukautta. En toisaalta ole vielä käyttänyt bravuurilauseitani, kuten "Älgen stor på gränsen till utrutningen" tai "Det lönar sig inte för mig att nöja mig med boken". Arvelin, että hänen alansa taitaa olla jo ihan sanonnankin "Ei tää mitään rakettitiedettä oo" mukaan aika vaikea, mutta hänen mukaansa sitä voi verrata ilotulitusrakettien ampumiseen. Tulta alle ja sillä selvä. Ei sen vaikeampaa. No, kohta koittaa hälle sesonkiaika. En ole tosin kuullut mitään kovin suurta Ruotsin avaruusohjelmastakaan.

Viimeisellä kerralla, viime viikon torstaina, oli sitten kulttuuria. Siis ihan mun vahvinta alaa... NOT. Sekä meidän että edistyneempien ryhmän opettajat olivat kyllä panostaneet. Ensin kirjoitettiin paremmalle paperille paremmalla musteella vuodenaikojen kanji-merkkejä. Sitten oli johdatus japanilaiseen teeseremoniaan, ja lopuksi vielä ikebana-oppitunti eli japanilaista kukkien asettelun harmoniaa. Pääsin läpi noista kaikista, mutta jos niistä olisi arvosana annettu, niin kolmen lajin yhteistulos olisi voinut lähestyä kasipuolta.

Sain mukaani vain kuvassa olevan fuyu (talvi) ja aki (syksy) teokseni, vaikka mielestäni natsu (kesä) ja haru (kevät) olivat ihan yhtä (epä)onnistuneita.

Teen valmistaminen ja nauttiminen oikeaoppisesti on Japanissa tarkkaa puuhaa. Astioiden asettelusta, veden kaatamisesta astiasta toiseen, teen vispilöimisestä, kupin kiertämisestä kädessä ennen nauttimista ja muutamasta muusta välivaiheesta on varmaan kirjoitettu täällä väitöskirjoja. Yhtä varmasti kirjoihin ja kansiin on päätynyt ikebana eli kukka-asetelmien lainalaisuudet.

Sain kukka-asetelman ihan kämpälle vietäväksi. Opet ovat varmaan lukukauden aikana todenneet Peen tarvitsevan jotain piristystä arkeensa. Pakko myöntää, että muutamat tekeleet materiaalien värivalintojen yhteensopivuudesta pystyrisun, pääkukkien ja lisukkeiden mittasuhteista ja kulmista toistensa suhteen olivat kauniita ja onnistuneita. Tätäkin lajia on täällä harrastettu jo vuosisatoja, ja se on edelleen suosittua, joten on siinä ollut aikaa ja porukkaa miettimään, mikä näyttää hyvältä.

Uutta harrastusta näistä ei tällä kertaa löytynyt, mutta kokemuksena oli toki ainutkertainen. Toivottavasti. Varmaa on, että lukukauden päätös tuskin koskaan tulee olemaan mitenkään vastaanvanlainen.

Asioita, jotka ovat toisinpäin eli päinvastoin 1

Varsinaisesti ei voi sanoa, että olemme täällä Japanissa toisella puolella maapalloa kuin Suomi, koska olemme samalla pallonpuoliskolla, katsotaan asiaa sitten itä-länsi- tai pohjois-eteläsuunnassa. Joskus aikoinaan on siis jossain sovittu, että Suomi ja Japani kuuluvat itäiselle sekä pohjoiselle pallonpuoliskolle. Tarkemmin ajatellen on niin, että tuota pohjoista puoliskoa ei ole oikein voinut valita. Päivämääräraja sen sijaan taitaa olla sovittu juttu. Korjatkoon joku maantieteilijä tai mukaviisas, jos paremmin tästä tietää.

Ei, täällä eivät ihmiset kävele millään tavalla kummallisesti (paitsi juuri siellä, missä pitäisi pyöräillä), eikä vaarana myöskään ole tippua alaspäin pois pallomme pinnalta. Myöskään Etelä-Amerikan valtioissa ei ole sitä vaaraa, vaikka ne sijaitsevat eteläisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla, siis täysin vastakohtaisesti meidän vinkkelistämme. Muutama asia on silti Japanissa hieman toisin kuin koti-Suomessa.

Ensimmäisenä mieleen tulee rahaliikenne. Siinä missä Suomessa ei pankissa juurikaan enää näy pankkitätejä tiskien takana, niin täällä näkyy useitakin, välillä samankin luukun takana. Se nyt ei vielä ole kovin kummallista. Mutta kun pitäisi laskut maksaa, niin pankkiin ei täällä kannata mennä, ellei erityisesti tykkää palvelumaksuista tai ole niin yksinäinen, että haluaa vaan jutella jonkun kanssa, ja pankkitätikin kelpaa. Koska en ole kuullut kenelläkään olevan minkäänlaista palvelumaksu-obsessiota, niin avaan tätä hieman.

Kun Japanissa haluaa maksaa omalla pankkikortillaan oman pankin maksuautomaatilla omassa pankissa laskunsa, siis hoitaa itse käytännössä kaiken käytännön toiminnan, siitä menee palvelumaksu. Pankkitiskillä käteisellä maksettaessa maksuja ei mene. Pankkiin ei silti kannata mennä, koska jokaisen kulman takana olevassa kombini-pikkukaupassa maksun voi maksaa erittäin nopeasti ja käteisesti kassalla. Ei tarvitse jonottaa, käteisellä maksetaan, laskusta jää kuitti, johon läimäistään muutama leima (kokemuksen mukaan 3-4 / lasku), ja kaupat ovat auki 24/7.

Tarkkana pitää myös olla omalla pankkikortilla automaatilta omaa rahaa omalta tililtään nostaessa. Hetki ja paikka pitää valita oikein. Viikonloppuisin ei kannata lompakontäytettä muurilta noutaa, sillä silloin menee palvelumaksu. Arkenakaan ei iltaisin kannata korttiaan automaatille tarjota, sillä yhden ostoksen vähemmän rahoillaan saa silloinkin sadan jenin kaupasta. En uskalla harkitakaan muuta kuin oman pankin automaatin käyttöä. Todennäköisesti pankkien jenit olisivat kilpailevan pankin automaatin käytön jälkeen niin sekaisin, etteivät palvelumaksut pysyisi enää kolminumeroisina.

Olisi mukavaa, jos korttia (mitä noita nyt on ... V, MC, A, DC) voisi vinguttaa, kuten kotona on tottunut. Ne vaan eivät kelpaa kovinkaan kaikkialla. Tämä maa toimii käteisellä. Vaihtorahaa tarvitaan sinne sun tänne, mutta virheitä ei juurikaan satu. Yksi syy tähän on, että paikoissa, jossa rahaa käsitellään vähänkin enemmän ja useammin, kuten ruokakaupoissa, kassakoneet suoltavat sisuksistaan vaihtorahat täysin tasan seteleinä ja kolikoina, riippuen tietenkin laskun summasta ja siitä, paljonko niihin on rahaa syötetty. Kassatoimihenkilölle ei siis jää kuin rahan välittäminen asiakkaalta koneelle ja takaisin.

Kauppojen kassojenkin on muuten pakko puhua täällä koko ajan. Ei siis niiden laitteiden vaan ihmisten. Välillä sitä miettii, kumpi näistä on enemmän kone. Kassaihminen toistaa koneen näyttämän summan tai kertoo, mikä tuote on kyseessä. Ihan kuin sitä ei itse näkisi, tuotteen kun itse on koriinsa nostanutkin. Jopa sadan jenin kaupassa, jossa kaikki tuotteet ovat samanhintaisia, pitää laskea ääneen, montako tuotetta siinä nyt menee kassan läpi. Ihan kuin sitä ei itse uskoisi, että on niinkin monta tuotetta kaupasta löytänyt. Vähän on tehnyt mieli alkaa luetella ääneen summittaisesti ihan vaan joitakin lukuja sieltä täältä, tai "randomisti", kuten nuoremmat väestönosat nykyään asian ilmaisevat.

Kun maksun aika koittaa, ja kortti yllättäen kelpaakin, pitää muistaa esitettyyn kysymykseen vastata "ikkai" tai jotain sinnepäin. Kortilla maksettaessa kysytään, montako kertaa höylätään. (Useammin höylätään magneettiraitaa koneeseen, sirumaksupäätteet ovat harvinaisempia.) Joillakin paikallisilla korteilla on edullisempaa maksaa ostokset useammassa osassa, siis jakaa maksu osiin eli useaan maksutapahtumaan. Niinpä, koska tässä maassa on pakko mennä liike-elämän ihmisillä paljon aikaa käteisen käsittelyyn, niin eihän koneitakaan saa päästää vähemmällä, ja niille pitää tarjota puuhaa miljoonien maksutapahtumien käsittelyssä. Maksuaikaa kortilla maksettaessa tulee mukavasti lisää. Kolme viikkoa sitten tehty ostos näkyi tänään kortin tiliotteella, joten marraskuussa tehdyn korttiostoksen maksan tammikuun viimeinen päivä.

Kuva tähän loppuun olisi kiva, mutta kun ei ole kehdannut räpsiä pankeissa eikä kaupoissa.

Ravinnonhankinta 3 - Kaiten-sushibaarissa voi myös tilata

Meillä on jo kantahihnasushiravintola, jossa tulee käytyä vähintään kerran viikossa, ja ainakin keskiviikkoisin. Eilen sain kunnian tilata lautasia ihan itsekin, kun hiraganojen kirjoittaminen ei enää ole aivan tuskaisen hidasta. Kyllä chef niistä selvää sai, ihan olivat annokset niitä, mitä pitikin. Paikan pääkokki muuten tekee susheja aivan hurjalla vauhdilla, on tainnut niitä jonkun verran vääntää.

Innostuin sen verran, että tilasin pari annosta myös suullisesti. Onneksi ravintolassa oli normaalia hiljaisempaa, eikä todisteita jäänyt. Lohen hieman ontuvasta ääntämyksestä - se on saamon, ei salmon - huolimatta annokset näyttivät jälleen miltä pitikin. Jälkeenpäin ihmetytti, että unohdin tilata helpoimman annoksen, eli hamburg-sushin. Kyllä, riisipalleron päällä on pieni jauhelihapihvi ja majoneesia.

Lopputulema hihnasushiateriasta on siis aina pino erivärisiä tyhjiä lautasia. Tässä esimerkissä olevasta 17 vihreän ja sinisen lautasen yhdistelmästä selviää kassalla reilulla parilla tuhannella jenillä eli noin 15 eurolla. Tuo on muuten meidän melko säälittävä ennätys, siis kahdestaan nautittuna.

Kantapaikkamme kassakoneen asiakasnäyttö on rikki, joten tarjoilija sanoo hinnan, ja sitten kaivetaan kuvetta. Luvuissa on vielä opettelemista, vaikka pyytäisi miten "Yukkuri, onegaishimasu". (Hitaasti kiitos). Eilinen sen-go-hyaku-hachi-juu-san-en olisi pitänyt kuulla ja tajuta, mutta tarjoilija oli jo ehtinyt kirjoittaa summan lapulle. Pee kertoi, että tuo tuossa harjoittelee vasta, ja lappu laitettiin nopeasti piiloon. Ehkä olisin maksanut 1583 jeniä, ehkä en olisisinut.