Pientä viilausta 3 - kopioita pukatessa

Kopiointi on melkoisen tylsää puuhaa, tekee sitä sitten käsin (linkki) tai tarkoitukseen valmistetulla laitteella. Jo pitkään vähän isommissa kopiokoneissa on ollut ohjainlaitteena kosketusnäyttö, joka yleensä koneen ruksuttaessa näyttää, monesko tuloste on tulossa. Kopioiden määrästä ja mallista riippuen kopionti kestää normaalisti muutamasta sekunnista minuutteihin, jos kaikki menee hyvin.

Tylsään kopioiden odotteluun on keksitty kosketusnäyttöä hyödyntäen puuhaa. Paikallisissa monitoimimyymälöissä eli konbineissa on kaiken muun lisäksi mahdollisuus myös tulostaa tiedostoja omalta medialtaan paperiversioiksi. Konbinien kopiokoneissa tulostuksen alkaessa kosketusnäytölle ilmestyy klassisia "etsi kuvista eroavaisuudet" -tehtäviä, jotka voi näyttöä tökkimällä yrittää ratkaista.

Tehtävät eivät viivy näytöllä kovin kauaa, ja ratkaisu annetaan vähän liian nopeasti. Mielestäni tätä voisi kehittää vielä niin, että kopion saisi ilmaiseksi, jos tehtävän ehtii ratkaista. Mustavalkokopio maksaa 10 jeniä. En usko, että näyttö olisi liian kovilla, jos tuollainen "porkkana" asiakkaalle annettaisiin. Kun vielä vähän pidemmälle ajattelee, niin voisihan tuota kosketusnäytön "tyhjää aikaa" hyödyntää monenlaisella muullakin materiaalilla, vaikka ihan kohdennetusti sille työpaikalle, jossa kone paperia sisuksistaan suoltaa.

Mutta joo, tällainen pitää saada jokaiseen toimistoon. Ihan vaan vinkkinä sinne erääseen varsinaissuomalaiseen yhtenäiskouluun, jos/kun harkitsette uuden kopiokoneen hankkimista. Olisi jo aika.

Oletteko muuten miettineet, että noissa - esimerkiksi "etsi kolme eroavaisuutta" ja "etsi viisi virhettä" - tehtävissä on käsitteellinen ongelma? Siis kummassa kuvassa on se ero? Eikö se ole molemmissa? Siis kummassa kuvista on se virhe? Ihmekös en ole onnistunut/ehtinyt vielä yhtään tehtävää ratkaisemaan.

Pientä viilausta 2 - mukavuus ennen kakkea ja vähän jälkeenkin

Leviterasian veitsiloven japanilaisalkuperästä en voinut olla aivan varma. Sen sijaan tämänkertaisesta voin olla melko varma, sen verran kuuluisia japanilaiset vessanpöntöt maailmalla ovat. Lämmitettävä istuinrengas kehitettiin alunperin vanhuksien käyttöön, mutta melko pian huomattiin, että mukavahan myös nuorempien on niissä istuskella. Suomessa helpotushuoneet ovat nykyään yleensä lämpimiä, eikä lämmitystä itse pönttöön niinkään tarvita, mutta kuten olen pariin otteeseen tullut maininneeksi, niin Japanissa sisätilat ja niiden mukana vessat voivat olla talviaikaan todella jäätäviä.

Lämmitystä kuuluisampia pöntöt ovat huuhteluistaan, jotka eivät rajoitu tuotoksien alashuuhteluun, vaan enemmänkin asiakkaan ylöshuuhteluun. Vielä kuusi vuotta sitten Japanissa retkeillessämme en uskaltanut tätä ominaisuutta kokeilla, mutta kun viime kuussa Kioton majoituksestamme löytyi hyvinvarusteltu laitteisto, niin rohkaisin mieleni. Ajattelin, että saa kaikessa rauhassa kokea.

Pakko myöntää, että jännitti kovasti. Samalla tuli opittua pari uutta sanaakin. Vasemmalla ylhäällä on "o-shi-ri" eli vapaasti suomennettuna "perä", joka on aika tiukka ja yllättävän tarkka suihku. Se osuu kohteeseensa. Olisi voinut olla järkevää tutustua ohjauskonsoliin etukäteen tarkemmin, silloin alaoikealle kuvattu sammutusnappikin olisi ehkä löytynyt nopeammin. Huuhtelun jälkeen tuntui - ei nyt ihan syntiseltä, mutta... - kuin olisi jotain juuri menettänyt. En tiedä, miten tuosta pitäisi nousta ylös, perä on vesisuihkun jälkeen tietenkin märkä. Pari päivää meni kokemuksesta toipumiseen ennen kuin uskalsin kokeilla ylhäällä oikealla olevaa nappia "ya-wa-ra-ka" eli "hellä", joka olikin (sananmukaisesti) tuntuvasti miellyttävämpi. Vasemmalla alhaalla oleva tyttöjen suihku "bi-de" jäi - ja varmaan jääkin - kokeilematta.

Istuinrengas-kansi-suihkuyksikköjä myydään paikallisissa Bauhauseissa erikseen, joten mahdollisesti tällainen mukavuuslaite olisi jälkiasennettavissa suomalaisiinkin pönttöihin. Sähkö ja vesi ei vaan kuulosta kovin turvalliselta yhdistelmältä, eikä ainakaan omasta istuinsalista löydy sähköliitäntää kovin läheltä valtaistuinta. Kenties pakkaan matkalaukkuuni jotain vähemmän yllätyksellistä.

Ai niin, melkein meinasi unohtua. Pöntöt myös huuhtelevat itse asian alas automaattisesti, kun asiakas renkaalta nousee. Ne toimivat siis ihan pätevästi siinä toimessa, johon ne on tarkoitettukin. Veikeimmät versiot jopa lausuvat toimituksen jälkeen muutaman sanasen asiakkaalle, ilmeisesti kiittävät, että saivat olla mitä kunnioitettavimman asiakkaansa käytön kohteena. Toivottavasti eivät ainakaan kiitä tuotoksesta tai kommentoi sitä.

Pientä viilausta 1 - ei linssiin vaan japanilaisittain

Eräs oppinut japanilainen alkuperäisasukas luonnehti kansansa vahvuuksia meille kertoen, että japanilaiset eivät varsinaisesti ole kovin hyviä luomaan mitään aivan uutta, mutta jo olemassaolevien tuotteiden ja keksintöjen kehittäminen vielä vähän paremmiksi on heidän juttunsa. Vaikka olemme 200 päivän aikana jo tavallaan tottuneet ja turtuneet niihin niin, ettemme enää oikein näe uutta vanhassa, niin yritän antaa muutaman esimerkin.

Minulle huomautettiin hetimiten, että "Sulla on aika monta sarjaa, joista on vaan ykkönen". Tästä tulee pidempi sarja. Oottakaas vaan.

Kyseessä on siis leviterasian valmis kolo/lovi voiveitselle. Vai onko se sitten leviteveitsi, jos rasiassa ei olekaan voita? Lovi on sekä rasiassa että kannessa. En tiedä, onko japanilainen keksintö, mutta ihan toimiva. Kun tammikuussa kävin kotimaassa muun muassa moikkaamassa viimeisimmän luokkani oppilaita, niin kerroin tämän esimerkkinä juuri tällaisesta japanilaisten tuotekehittelystä. Kysyin, tekeekö äippä/iskä jonkun kodissa itse suomalaisiin leviterasioihin tee se itse -loven. Yksi kahdestakymmenestä oppilaasta myönsi näin heillä tapahtuvan. Mainittakoon, että oppilas ei näyttänyt japanilaiselta, joten ihan varma kehitelmän alkuperästä en voi olla.

Jos lukijalla ei nyt oikein yhdistänyt, niin idea on siinä, että veitsi ei tipu, kun rasian ottaa jääkaapista. Hygieniapuolesta en tiedä, mutta ei tuo varmaan sen epähygienisempi säilytystapa ole kuin veitsen rasian päällä pitäminenkään. He, jotka hygieniasta enemmän tietävät, kommentoikoot.

Uudelleenaloituksia

Minulle kirjoittamisessa vaikeinta on oikeastaan vain yksi asia - aloittaminen. Aiheita, asiaa ja asianvieruksia kyllä riittäisi, mutta kun ei saa aloitettua. Tarkemmin ajatellen aloittaminen on minulle vaikeinta kaikessa muussakin tekemisessä. Retkemme Japaniin on nyt sellaisessa vaiheessa, että vähän kuulumisia voisi kertoakin. Paljon on keväälläkin koettu, vaikka siltä ei blogissa ole näyttänyt.

Tämän viikon tiistaina 7.4. aamuvarhain asetuimme vihdoin retken pääasialliseen kohteeseen Yamamotoon. Asumme toukokuun loppuun melko isoa taloa (google-linkki), joka on rakennettu noin 30 vuotta sitten ja on yksi niistä harvoista rakennuksista, jotka jäivät pystyyn neljän vuoden takaista maanjäristystä seuranneen tsunamin aaltojen pyyhkäistyä seudun yli. Tyynen valtameren rantaan on matkaa vajaa kilometri. Rantaviivaa koristaa nykyään "Suureksi Japanin merimuuriksi" kutsuttu betonivalli, jonka pitäisi pysäyttää tai ainakin ratkaisevasti heikentää seuraavaan tsunamin voima. Meri kuuluu, muttei näy, eikä rannalle voi mennä. Ulkona meren pauhu on tuulisena päivänä aika voimakas.

Kuten Googlen skannauksesta voi havaita, seutu on aika tasaista ja melko harvaan asuttua. Täällä pyöräillessä pystyy päättelemään vanhoista tontin rajamuurien pohjista ja talojen kivijaloista, että vielä maaliskuun alussa 2011 seutu oli melko tiheään asuttua. Nykyään jos talo näyttää uudelta, niin se todennäköisesti on rakennettu uudelleen tsunamin jälkeen, tai jos se näyttää vanhalta, on se jostain syystä kestänyt luonnonmullistuksen.

Sisältä talo on perinteikkään japanilainen nykyaikaisin mukavuuksin. Tsunamissa talon ensimmäinen kerros oli täyttynyt vedestä, mutta rakennus kesti vesimassat. Talo on täysin remontoitu ja vahvistettu katastrofin jälkeen. Taloa asuttaa 77-vuotias eläköitynyt yliopisto-opettaja, mutta vain pari päivää viikossa. Hän antoi käyttöömme yläkerran kaksi tilavaa huonetta, yhteiset keittiö- ja pesutilat sekä mukavan lasitetun olohuoneen talon kulmasta. Varsin viihtyisää asumista Sendain opiskelijalähiön betoniseinien jälkeen, ja vaikka esimerkiksi lähimpään kauppaan on vähän pidempi matka (2 km eli pyörällä 10 minuuttia), niin uskoisin viihtyväni täällä Sendaita paremmin. Itse asiassa paikka muistuttaa aika paljon Suomen kotiamme. Sauna, kasvihuone ja kissat puuttuvat.

Jos miinuspuolia oikein hakemalla hakee, niin se on tuo matka lähimmälle uimahallille, joka löytyy naapurikylästä Kakudasta. Ei siinä mitään, että matkaa tulee vähän lisää, mutta kun tuo naapurikylä on vuorten tuolla puolen eli väärällä puolella. Onneksi vuorijono on puhkaistu kilometrin pituisella tunnelilla. Matkaa uimaan tulee reilu 10 km, eikä sekään vielä olisi paha poljettava, mutta tuo tunneli ei ole ymmärrettävästi ihan merenpinnan tasossa. Olin aika puhki, kun torstaina poljin ensimmäistä kertaa Yamamoton puoleisen mäen (noin 700 m melko jyrkkää nousua) ylös (linkki menomatkan Polar Flow -koosteeseen). Tunnelissa on pyörää pakko taluttaa, koska tien reunoilla kulkevat kevyen liikenteen korokkeet ovat vaarallisen kapeat. Tunnelin jälkeen totesin paluumatkalla nousun tunnelille olevan yli puolet pidempi (linkki paluumatkan Polar Flow -koosteeseen). Korkeustiedot koosteissa eivät pidä paikkaansa, reitin korkein kohta on noin 100 m korkeudessa tunnelin Kakudan puoleisessa päässä, eli sen verran tulee nousumetrejä kun lähden pihalta merenpinnan tasolta.

No, eipä tarvitse erikseen lähteä polkemaan Triathlonhaasteen pyöräilytreenejä. Varsinkin kun noissa ylämäissä lainaksi saamamme kolmivaihteisten mummopyörien ykkösvaihdekin on vähän liian suuri. Kuusivaihteinen uskollinen Japaninjoponi on edelleen parkissa Sendain opiskelija-asuntolan pihalla odottamassa kaunista päivää, jolloin sotken sen rantamaisemia pitkin tänne etelään. Matkaa kertyy noin 40 km eli perusmatkan triathlonin verran, muutaman kerran sillä saa siinä polkaista.

Uusia alkuja on paitsi pihamaalla, myös kaikkialla ympärillä. Ihmiset eivät ole jääneet suremaan mennyttä, vaan pyrkivät rakentamaan ympäristöään ja yhteisöään entistä vahvemmaksi. Uusi junarata rakennetaan korkealle kauemmas merestä, ja arkena talomme ohimenevä tie onkin betoniautojen rallirata, kun jatkuvalla syötöllä autot kuljettavat rakennusainetta työmaalle. Tien toiselle puolelle on noussut vähän isompien aurinkopaneelien kenttä, joita soisi näkevän Suomessakin enemmän.

Tsunamin muistojuhlaa vietettiin ympäri maata 11.3. Itse osallistuimme pieneen, mutta kauniiseen tilaisuuteen tässä nykyisen kotimme lähellä olevalla vanhalla rautatieasemalla. Ilta oli kylmä ja tuulinen, lunta satoi pitkästä aikaa. Kotimatkalla odottelimme puoli tuntia junaa, kun yksi paikallisjunavuoro oli jäänyt välistä. Ne japanilaisjunat, jotka saapuvat ja lähtevät minuutilleen, ovat luotijuna Shinkanseneita. Paikallisjunat ovat lähempänä VR:ää. Vaikka vaatetta oli mielestämme tarpeeksi, niin kumpikin meistä tuli kipeäksi, ja räkäistä flunssaa kesti reilut kolme viikkoa. Sendaista muuton ja Japaninkiertueen (Akiu-Sendai-Kioto-Osaka/Nagoya-Kioto-Tokio) vuoksi emme saaneet ihan kunnolla levättyä tautia pois, ja se pitkittyi. Nyt pitää aloittaa Triathlonhaasteen harjoitusohjelma alusta, taukoa treeneistä tuli tasan neljä viikkoa. Tuon ensimmäisen viikon kaksi ensimmäistä päivää tulikin tehtyä jo edellä kuvatulla pyöräretkellä Kakudan uimahallille.

Toivottavasti tämä on myös uusi alku hieman aktiivisemmalle bloggaamiselle. Japaninkiertueella tuli käytyä muutamassa paikassa, joista riittää kerrottavaa. (Muistithan lukea myös kuvien kommentit viemällä hiiren osoitin kuvien päälle.)