Kulttuuria se on varsinkin koriskulttuurikin 2 - kuten myös ryhmätanssi- sekä ostoskulttuuri

Puolitoista kuukautta sitten oli vielä lämmintä ja oli sunnuntai. Nyt on enää sunnuntai, eikä sekään ihan vielä. Lähdimme pyöräillen Xebio Areenalle katsomaan FIBAn 3 vastaan 3 katukoriksen maailmankiertueen lopputurnausta, joka kulki markkinointinimellä "Tokyo Finals". Eihän Tokioon ole Sendaista matkaa kuin 350 kilometriä. Jostain syystä finaali järjestettiin Tokion sijaan Sendaissa, emme siis polkeneet kohti etelää.

Kolmen kilometrin jälkeen polkaisumme keskeytyi ensimmäisen kerran, kun yksi Sendain pääkaduista oli kansoitettu ryhmätanssiesityksin. Kyseessä oli Yosakoi -festivaali (linkki), johon ryhmät olivat valmistautuneet ilmeisen huolella. Katu täyttyi askelista.

Xebio Areenalle on matkaa kämpältämme reilu kahdeksan kilometriä. Kaupunkipyöräily on aika hidasta, johtuen lähinnä liikennevaloista ja kävelijöistä, siis kaikesta turhasta liikenteestä. Jos kaikki pyöräilisivät, eivät olisi autot ja kävelijät tiellä, ja kaikilla olisi kivampaa (ja sitten herätys, ohoi). Oikein mukavan puolen Sendai näytti jokitörmillään, joilla muutamat perheet viettivät sunnuntain eväsretkeä.

Kun vihdoin pääsimme pelipaikalle, olivat neljäsosafinaalit eli puolivälierät menossa. Paljon muutakin ohjelmaa olisi ollut katseltavaksi, mutta päätimme seurata itse asiaa, jossa juuri Bucharestin joukkue oli tiputtamassa Jakartaa jatkosta.

Seuraavassa ottelussa myllyttänyt Team Saskatoon Kanadasta vaikutti muita näkemättä pieneltä voittajasuosikilta. Ehkä se, että joukkue tiputti Chicagon turnauksen voittajan "Denver"in - eli itse jenkit - jatkosta, vaikutti veikkaukseen. Kentällä oli toki hyviä pelaajia, mutta selvästi amatöörejä, sen verran kulmikkaita muutamat "movet" olivat. Team Saskatoonista löytyi pari värikästä pelaajaa. Willie Murdaugh oli mukana hyvässä ja pahassa, ja onnistui varsin hyvin kuumentamaan vastustajansa. Pieni, mutta nopea ja näppärä Michael Linklater teki ennen finaalia ihan mitä tahtoi.

Kolmosten heittokisan jälkeen välierissä Team Saskatoon joutui todella koville Bucharestin mörköjen kanssa, kun taas "Novi Sad" Serbiasta pääsi finaaliin helpommalla peittoamalla Slovenian "Kranj"in. Vaikka Saskatoonin pitkä mutta vaalea sentteri passaili donkkikisassa, niin mikään ei auttanut Novi Sadi'a vastaan, joka vei finaalin ja 20 000 ameriikanräpylää loppujen lopuksi melko helposti.

Tapahtuma oli arvonsa mukaisesti hyvin järjestetty, ja ohjelmaa riitti kaikenikäisille ja -tasoisille koripallofaneille. Myös lajiin vihkiytymättömät (harva on muuten vihkiytynyt siinä enempää kuin allekirjoittanut) löysivät varmasti lajin hienouksia ja kokivat tunnelman.

Kotimatkalle pimeään iltaan lähdimme Areenan viereisen urheiluliikkeen kautta. Ihan tarkoituskin oli siellä vierailla, sillä pari ostosta oli harkittuna. Mukaan tarttui tietenkin yksi heräteostoskin, mutta kun oli niin oman seuran väreissä, niin oli ihan pakkohankinta. Varoitus: Tämä voi olla uhkaus pelaamisen jatkamisesta sitten joskus. Kassalla pieni japanilainen tyttö pulputti ties mitä kohteliaisuuksia, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan. Mietin, että jos liikkeessä olisi meneillään "Vuoden älyttömin ostoskombinaatio" -kisa, voisin olla aika vahvoilla. Joko koristossut-tennispallot-joogamatto -yhdistelmä kertoo mielettömästä (sanan varsinaisessa merkityksessä) multisporttisuudesta tai sitten säälittävistä yrityksistä räpeltää mitä milloinkin, mutta vähintään kunniamaininnan se kisassa olisi saanut.

Kotimatkalle osui vielä lisää yosakoi -kulttuuria, kun tanhut kaupungilla olivat päässeet tosissaan vauhtiin. Hienoja esityksiä, pakko myöntää. Harrastus tuntuu sopivan niin ikään kaikenikäisille. Jos ei tanssiminen kiinnosta, niin aina voi heilutella oman tiimin valtavaa lippua esitysten taustalla. Mutta tietenkin vain oikeaan aikaan.

Semmoinen idea päivästä jäi mieleen, että pitäisiköhän omassa maalaiskunnassakin päivittää nuo 3 vs 3 säännöt (linkki suomenkielisiin sääntöihin) vauhdikkaammiksi. Pelihän ei ole paljoakaan poikki, kun korin jälkeen vastustaja jatkaa peliä heti törmäyskaaren sisältä käyttämällä pallon kolmosviivan takana. Muutama muukin pikku viilaus ihan virallisissa säännöissä on, kaikkia ei tosin ole tarpeen lähteä toteuttamaan. Kannattaa katsoa tämän bloggauksen korisaiheisia linkkejä, jos aihe enemmän kiinnostaa.

Mikä on parempaa kuin halpa olut?

Vastaus on tietenkin ilmiselvä, mutta en silti meinannut uskoa, kun ison japanilaisen Kirin -panimon konsultti ilmestyi ruokakaupassa tarjoamaan näytettä uudesta oluesta.

Vaikka japaninkieli ei vieläkään suju, niin ehkä olisin tuon "muryoo"n ymmärtänyt, koska kyse on näinkin tärkeästä asiasta. Oluenjakelija oli joskus opiskellut muutaman kuukauden Lontoossa ja puhui olosuhteisiin nähden hyvää englantia. Olosuhteilla tarkoitan, että täällähän ei englantia kuule, eikä sitä kukaan opi vahingossakaan edes televisiosta. Elokuvat dubataan pahemmin kuin Saksassa aikoinaan. Mies kertoikin, että on mukavaa saada puhua englantia, kun sitä ei täällä niin harvoin puhumaan pääsee.

Vaikka japanilaisilla tuntuu olevan aina kova kiire, varsinkin töissä, niin silti löytyy aikaa vaihtaa muutama sana ihmisten kanssa. Tällä työntekijällä ei kiirettä tuntunut olevan, ehkä hän luotti, että saa päivän aikana lavallisen tuotenäytteitään jaettua. Ehdin kertoa, että vaimoni on luvannut viedä minut Kirinin panimoille tutustumisretkueelle. Etäisyyttä niille lähteille ei ole kuin tunti junalla tai bussilla. Joka päivä sitä odottaa "kiree"tä vaimoaan kotiin, ja toivoo, että olisiko tämä se päivä, jolloin noille virvoittaville lähteille pääsee. (Katso japani-suomi -sanakirjasta "kirei" - lausutaan kiree.)

Entä mikä on parempaa kuin ilmainen olut? No, vastaus on ilmiselvä. Minulla kävi itse asiassa aika tuuri, koska käyn tuossa seudun isoimmassa ruokakaupassa aika harvoin, ja konsultti kertoi olevansa siellä vain juuri tänään. Kysyin tietenkin, missä hän on huomenna, mutta hän kertoi olevansa melkoisen kaukana toisessa prefektuurissa. Todennäköisesti hän on jossain lähempänä, muttei uskaltanut kertoa sitä, koska epäili, että löytäisin sinnekin.

Tästä viimeisestä kuvasta selviää, ettei kyseessä ollut ihan ihka aito olut, vaan tuollainen siman ja oluen sekoitus - siis radler. Hyvin se kelpasi paistetun lohifileen huuhtojaksi. Kyllä pitäisi ottaa Olvin ja kumppaneiden markkinointimallia. Kotinaapurustoon haastetta - kauppias hoitaa homman. Nyt olisi paikka näyttää, että tuolle sloganille löytyy myös katetta.

Lista 1 - Työvoimasto ja Lista 2 - TV-show:t

Tästä bloggauksesta ajattelin tehdä päivitettävän kokoelman erilaisia listoja erilaisista asioista. Huomiot ja aiheet ovat täysin satunnaisesti valittuja, mitä nyt on silmiin osunut ja ihmetyttänyt. Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa (no ehkä vähän) tai arvostella (kovin paljoa) järjestelmää.

TV-show:t - hillittyjä nuo japanilaiset (TOP 4+)
23.11.2014

Meillä kun ei täälläkään ole televisiota, niin tuli lauantai-illan ratoksi katsottua juutuubista vähän paikallista tv-kulttuurihistoriaa. Nämä ovat jo useaan kertaan sähköpostit ja veisbuukit kiertäneet, mutta koska tiedän, että muutamat harvat - mutta sitäkin tärkeämmät - blogin lukijani ovat voineet välttää tietoisuuden näistä, niin seuraavassa on linkkilista omista suosikeistani. Japanilaisethan ovat ennen kaikkea hillittyjä, ja hyvin tärkeää on säilyttää kasvonsa, mutta ilmeisesti ei koko kansan edessä.

1. Vaikka tekee kipeää, niin ykköseksi nostan tästä, melko kattavasta kokoelmasta, tuon ensimmäisen osuuden. Tavallaan vetää hiljaiseksi, tavallaan naurattaa. Loput voi katsoa joskus toiste, jos uskaltaa.

2. Klassikko, joka on näistä ehkä puhkikulunein, mutta jaksaa hämmästyttää vielä vuosien jälkeenkin.

3. Lähes yhtä järjetöntä, mutta hieman vaihtelevampaa sekoilua edustaa "Laatikkomuuri" -leikki, jossa erityismaininnan saa leikkijöiden ja juontajan voimakas vuorovaikutus, sanailudynamiikka.

4. Listaa voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta jos on jaksanut tänne saakka, niin voi vielä miettiä, miten itse pärjäisi "Isoisän pelastamisessa". Entä miten monen pysähdyksen taktiikalla kisaan lähtisi?

Hieman tarkemmin kun näitä vilkaisee, niin ehkä huomaa, että taitaa olla suurimmaksi osaksi sama porukka, joka näitä kisailuja on kansalleen työstänyt. Lopuksi K-18 varoitus: yhden linkin loppupuolella näkyy tissejä.

No okei, yksi vielä, mutta opettavampi eli kielenopiskeluun. Varo korvamatoa.

Työvoimastolle tekemistä (TOP 3)
13.11.2014

1. Setä virka-asussaan seisoo ennen bussipysäkkiä ja pitää pystyssä kylttiä, joka ilmeisesti kertoo, että bussipysäkki alkaa: Ei saa parkkeerata (tai jotain, ehkei saa pysähtyäkään).

Bussipysäkin jälkeen seisoo sitten toinen setä virka-asussaan ja pitää kädessään kylttiä, jossa todennäköisesti lukee, että bussipysäkki päättyy. Kumpi on esimies, kumpi alainen? En ole varma, ehkä tuo ennen pysäkkiä seisova, koska hänen hommansa on vastuullisempi ja kevyempi.

2. Ehdottomasti rauhallisin hetki viikossa opiskelija-asuntoalueellamme on lauantaiaamu. Silloin ei kukaan, eikä mikään liiku yhtään mihinkään, eikä mistään, saati millään. Juuri silloin on nähty tarpeelliseksi vartioida tuota rauhan tyyssijaa. Vartija-setä komeassa virka-asussaan tulee aamukahdeksalta ja tekee täyden vartiopäivän poistuen vasta myöhään iltapäivällä käveltyään koko päivän ympäri asuntoaluetta. Muina päivinä vartijaa ei näy. Ehkä hän on osa-aikaviikonloppueläkkeellä.

3. Isommissa ja pienemmissäkin risteyksissä sedät (yksi per kulma) kirkkaankeltaisissa (tai edellisiä vastaavissa) virka-asuissaan ohjaavat kevyen liikenteen väylien kulkijoita ohittamaan itsensä ja ylittämään raskaamman liikenteen väylän. Turha kai mainita, että on noissa risteyksissä myös ihan tavalliset liikennevalot sekä kevyelle että raskaammalle liikenteelle, ja ne ovat aivan täydessä toiminnassa.

Tällä työllä on listaykköstä tuplasti, ja listakakkosta nelinkertaisesti työllistävämpi vaikutus. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että risteyksiä on kaupungissa enemmän kuin bussipysäkkejä tai asuntoalueita. Epäilen, että tämä listakolmosen homma on japanilaisten pikkupoikien unelma-ammatti, koska siinä saa työkseen heilutella valomiekkaa, vaikkakin vähän pienempää kuin elokuvien esikuvilla, mutta kuitenkin. Kuvien liikenteenohjaajilla ei ole valomiekkoja, he ovat varmaankin vasta työharjoittelussa.

Toivottavasti kukaan kyseisten ammattikuntien tai heidän koneistonsa edustajista ei osaa suomea. Mutta jos kuitenkin joku osaa, niin se joku ei koskaan hae internetistä mitään hakusanoilla "Suomipoika Sendaissa" tai edes sinnepäin.

Ravinnonhankinta 2 - Välipalakala ja pari kaveria

Japanilaiset syövät tunnetusti paljon kalaa. Aika paljon siihen varmaan vaikuttaa se, että saarivaltioissa yleensä on vettä joka puolella ympärillä. Japani on lisäksi melko pitkä ja kapoinen saarivaltio, joten ongelle ei ole kovin pitkä matka mistään.

Olemme kaupungilla kulkiessamme useaan otteeseen ihmetelleet, miten eräiden isoin kalakyltein varustettujen kioskien oville riittää aina jonoa.

Kalabaari iltavalaistuksessa, jonoa ei edes ulos saakka.

Eräänä iltapäivänä, kun olimme pyöräilemässä keskikaupungilta asunnollemme päin, vaimon lausunnot alkoivat kuulostaa sellaisilta, että sitä pitää pian ruokkia, sillä nälkäisen vaimon pelko on viisauden alku. Ainakin jos se sattuu olemaan oma vaimo, ja nimenomaisesti tämä kyseinen vaimo. Onneksi matkan varrella on kalabaari.

Hetken ulkona jonotettuamme pääsimme tarkkailemaan, mistä on kyse. Kuvat yrittävät sen kertoa (tarkennukset ja kommentit osoittamalla).

Kyseessä on siis vohvelikala (tai kalavohveli) täytteellä. Takuulla juuri (tiskiltä) pyydetty ja maistuu vielä paremmalta kuin näyttää. Ei mikään nutellantyyppisellä täytetty voi tosin pahaakaan olla. Muitakin täytteitä olisi ollut ja varmaan on muissa putiikeissa enemmänkin. Täältäkin olisi saanut mm. gyutan-täytteellä. Gyutan eli naudankieli on paikallinen erikoisuus ja ravintoloiden herkku. Gyutan-täytteinen vohveli olisi ollut jopa makeita versioita edullisempi, mutta voi olla, että jatkamme valitsemallamme linjalla.

Aika pitkään piti nälkää loitolla tuo fisu. Sen energiamäärällä pitäisi suositusten mukaan elää varmaan kolme vuorokautta. Hieman terveellisempiä vaihtoehtoja löytyi Seiyu-ruokakaupan hyllyltä.

Tai en tiedä terveellisyydestä. Mansikkakausi on täällä avattu. Kuvasta ehkä näkyy, että jokainen mansikka paketissaan on täydellisen muotoinen ja värinen. Koska kaikki pakataan vähintään kaksinkertaiseen muoviin, niin epäilen, että nuo mansikat ovat kasvaneetkin jonkinlaisessa muovimuotissa. Voi olla, että mansikat jää maistamatta, mutta ananaspaloja sen sijaan tekee useasti mieli. Ne ovat todella makeita ja raikkaita, vaikka rasiassa ovatkin.

Pitäähän paikallinen koulureppu saada

Kävimme Peen kanssa paikallisella Stockmannilla katsomassa vähän kestävämpää koulureppua (linkki). Vaikka reppu kestäisikin, niin ainakaan meidän lompakko ei kestänyt. On siis nahkaa ja nahkaa.

 

Halvimmillaan repun saa Mitsukoshilta 45 000 jenillä (360 €), mutta hieman päheemmin koristellusta taskunahka kevenee yli 700 € nykykursseilla. Montako laitan tulemaan? Pitäähän teidänkin pikkuisten uusi reppu saada. Eikä haittaa, vaikka kouluvuosiin olisi vielä aikaa, repun pitäisi kestää koko alakoulun ajan. Näin ajatellen, jos reppu tosiaan kestää, ei hintaa vuotta kohdin tule kuin 60-120 €.

Reput ovat hienoja sekä laadukkaan ja kestävän näköisiä, mutta ehkei kuitenkaan ekaksi ja vikaksi koulurepuksi, vaikka onhan niissä käytetty jopa NASAn vaahtomuoviteknologiaa. Mahtavatkohan he saada rojaltit jokaisesta myydystä repusta?

Paljon mukavammin (tai siis yhtä hyvin) lompakko kesti iltapäivän toisen kohteemme, Sendain korkeimman rakennuksen The AER Buildingin (linkki) näköalatasanteen. 31 kerroksen melko pikaisesta hissimatkasta ja näkymistä kun ei tarvitse maksaa jeniäkään.

Sendai by night, näkymä itäänpäin AER Buildingin 31.kerroksesta

Parturissa ei palella

Sendaissa näkee aika vähän kaljuja ihmisiä. Vähän kaljuja on kyllä, mutta ihan kaljuja en ole nähnyt yhtään. Kun siis yli miljoonalla ihmisellä kasvavat hiukset keskimäärin koko ajan, niin muutama parturikin kaupungissa tarvitaan.

Parturiliikkeen tunnistaa (kuva tulossa myöhemmin) sen julkisivun edessä pyörivästä sinipunaisesta kiemurasta, joka antaa vaikutelman, että sininen ja punainen nauha putkessa menisivät koko ajan ylöspäin. Taitaa tuo mainos/tunnus olla peräisin Yhdistyneistä Valtioista Ameriikan, kuten ehkä vähän valitettavan moni juttu täällä. Pitäisi tutkia kulttuurihistoriaa aika paljon enemmän, että ymmärtäisi, miksi tämä kansa ottaa niin paljon asioita arkeensa kansalta, joka aikoinaan tiputti heidän niskaansa pari isompaa pommia isompaa pommia.

Koska hiukseni eivät enää mahtuneet suurimmaksikaan osaksi uimalakin alle, rohkaisin mieleni, ja astuin erään parturin ovesta sisään. Ihan sattumalta en putiikkia kuitenkaan valinnut. Kävelin eilen kahteen kertaan kauppareissulla kyseisen liikkeen ohi, ja se on kymmenistä näkemistäni partureista ainoa, jonka ikkunassa on kuvia miesmalleista, joiden hiustyyli sopii jotenkin omaan käsitykseeni hiustyylistä. Hieman kummallista on kyllä mainostaa länsimaisilla, vaaleahiuksisilla miesmalleilla täällä, jossa kaikilla on lähes pikimustat hiukset. Itse asiassa liike on ainoa, jonka ikkunassa olen nähnyt kuvia.

Hiukan tietysti jännitti, vaikka juuri viimeksi leikkautin hiukseni Baskimaassa ilman yhtään yhteistä sanaa parturin kanssa. Sisällä liikkeessä oli lämmintä, arviolta lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Tavanomaisen konnichiwaan (hyvää päivää) jälkeen käytin ainoan ennaltaopettelemani lauseen keskustelun aloitukseksi ja samalla lopetukseksi. Kun olin tällä saanut selville, että hinta on kohdallaan, minua viitottiin istumaan parturintuolille.

Ensin niskaan tuli pieni pyyhe, sitten etupuolelle liina kaulan ympärille, tämän jälkeen melko kireä kaulanauha, ja kaiken päälle vielä nämä kerrokset peittävä lakana. Hiushiventäkään ei varmasti päässyt vaatteilleni tuon setin ohi. Kaulanauhan kireys tarkistettiin vielä erikseen. Jos se olisi ollut vähänkään kireämmällä, olisi pitänyt ottaa Peelle todisteeksi pari kuvaa, että parturissa tosiaan olen iltapäivääni viettänyt.

Itse parturointi oli japanilaisen tehokasta, kunhan ensin löytyi kuva, joka jälleen vastasi käsitystäni hiustyylistäni. Ensin hiukset kasteltiin hyvin lämpimällä vedellä, sitten löytyi jakaus prikulleen. Parturitäti oli aikaisemminkin saksinut, sillä hän ei ollut enää ihan nuori, ja lisäksi hän hoiti saksillaan kaiken senkin, minkä yleensä hoitaa surraava kone. Sakset kävivät tiuhaan ja pienellä "välityksellä".

Kun luulin, että toimitus oli ohi, niin täti alkoi kysellä shampoota. Kieltäytyminen vaati sanallisen viestinnän yritysten lisäksi käsimerkkejä. Kun jälleen luulin, että toimitus oli ohi, koska minut oli jo suurimmaksi osaksi kuorittu liinavaatekerroksista (huomaa kolme (3) peräkkäistä sivulausetta), niin parturi kaivoi laatikostaan parturin partaveitsen - siis sellaisen, joita näkee ameriikkalaisissa leffoissa. Sain hyvin lämpimän partavaahtokerroksen niskaan ja korvien ympärille, jonka jälkeen niskavillat ja haituvat korvien ympäriltä ajeltiin partaveitsellä. Siistiä tuli. Vielä rahat kaksinkäsin ojentaen parturille, pari-kolme arigato-gozaimasta (paljon kiitoksia) ja viileäntuuleaan syysiltaan.

Ai niin, koko toimituksen ajan katselimme (siis minä ja parturini) telkkaria, josta tulevaa ohjelmaa luulin ensin taifuunidokumentiksi, mutta joka sitten ehkä kuitenkin kertoi japanilaisen koomikon perhetaustasta. Dokumenttiosuuden ajan tuon ilmeisen koomikon naamaa kuvattiin oikean yläkulman pienessä ruudussa hänen istuessaan elokuvateatterissa dokumenttia katsomassa. Välillä tuo naama äänteli ihmettelevään sävyyn selvästi liikuttuneena. Dokumenttiosuuden jälkeen haastateltiin ilmeisesti hänen vanhempiaan ja kerrottiin heidän taustoistaan, ja varmaankin kyseltiin heiltä koomikon lapsuudesta ja nuoruudesta. Tai sitten koko ohjelma kertoi jostain ihan muusta. On aika vapauttavaa katsoa ohjelmaa, kun saa itse keksiä siitä suurimman osan, ellei ihan kaikkea alkuvirittelystä loppuhuipennukseen.