Varsinaisesti ei voi sanoa, että olemme täällä Japanissa toisella puolella maapalloa kuin Suomi, koska olemme samalla pallonpuoliskolla, katsotaan asiaa sitten itä-länsi- tai pohjois-eteläsuunnassa. Joskus aikoinaan on siis jossain sovittu, että Suomi ja Japani kuuluvat itäiselle sekä pohjoiselle pallonpuoliskolle. Tarkemmin ajatellen on niin, että tuota pohjoista puoliskoa ei ole oikein voinut valita. Päivämääräraja sen sijaan taitaa olla sovittu juttu. Korjatkoon joku maantieteilijä tai mukaviisas, jos paremmin tästä tietää.
Ei, täällä eivät ihmiset kävele millään tavalla kummallisesti (paitsi juuri siellä, missä pitäisi pyöräillä), eikä vaarana myöskään ole tippua alaspäin pois pallomme pinnalta. Myöskään Etelä-Amerikan valtioissa ei ole sitä vaaraa, vaikka ne sijaitsevat eteläisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla, siis täysin vastakohtaisesti meidän vinkkelistämme. Muutama asia on silti Japanissa hieman toisin kuin koti-Suomessa.
Ensimmäisenä mieleen tulee rahaliikenne. Siinä missä Suomessa ei pankissa juurikaan enää näy pankkitätejä tiskien takana, niin täällä näkyy useitakin, välillä samankin luukun takana. Se nyt ei vielä ole kovin kummallista. Mutta kun pitäisi laskut maksaa, niin pankkiin ei täällä kannata mennä, ellei erityisesti tykkää palvelumaksuista tai ole niin yksinäinen, että haluaa vaan jutella jonkun kanssa, ja pankkitätikin kelpaa. Koska en ole kuullut kenelläkään olevan minkäänlaista palvelumaksu-obsessiota, niin avaan tätä hieman.
Kun Japanissa haluaa maksaa omalla pankkikortillaan oman pankin maksuautomaatilla omassa pankissa laskunsa, siis hoitaa itse käytännössä kaiken käytännön toiminnan, siitä menee palvelumaksu. Pankkitiskillä käteisellä maksettaessa maksuja ei mene. Pankkiin ei silti kannata mennä, koska jokaisen kulman takana olevassa kombini-pikkukaupassa maksun voi maksaa erittäin nopeasti ja käteisesti kassalla. Ei tarvitse jonottaa, käteisellä maksetaan, laskusta jää kuitti, johon läimäistään muutama leima (kokemuksen mukaan 3-4 / lasku), ja kaupat ovat auki 24/7.
Tarkkana pitää myös olla omalla pankkikortilla automaatilta omaa rahaa omalta tililtään nostaessa. Hetki ja paikka pitää valita oikein. Viikonloppuisin ei kannata lompakontäytettä muurilta noutaa, sillä silloin menee palvelumaksu. Arkenakaan ei iltaisin kannata korttiaan automaatille tarjota, sillä yhden ostoksen vähemmän rahoillaan saa silloinkin sadan jenin kaupasta. En uskalla harkitakaan muuta kuin oman pankin automaatin käyttöä. Todennäköisesti pankkien jenit olisivat kilpailevan pankin automaatin käytön jälkeen niin sekaisin, etteivät palvelumaksut pysyisi enää kolminumeroisina.
Olisi mukavaa, jos korttia (mitä noita nyt on ... V, MC, A, DC) voisi vinguttaa, kuten kotona on tottunut. Ne vaan eivät kelpaa kovinkaan kaikkialla. Tämä maa toimii käteisellä. Vaihtorahaa tarvitaan sinne sun tänne, mutta virheitä ei juurikaan satu. Yksi syy tähän on, että paikoissa, jossa rahaa käsitellään vähänkin enemmän ja useammin, kuten ruokakaupoissa, kassakoneet suoltavat sisuksistaan vaihtorahat täysin tasan seteleinä ja kolikoina, riippuen tietenkin laskun summasta ja siitä, paljonko niihin on rahaa syötetty. Kassatoimihenkilölle ei siis jää kuin rahan välittäminen asiakkaalta koneelle ja takaisin.
Kauppojen kassojenkin on muuten pakko puhua täällä koko ajan. Ei siis niiden laitteiden vaan ihmisten. Välillä sitä miettii, kumpi näistä on enemmän kone. Kassaihminen toistaa koneen näyttämän summan tai kertoo, mikä tuote on kyseessä. Ihan kuin sitä ei itse näkisi, tuotteen kun itse on koriinsa nostanutkin. Jopa sadan jenin kaupassa, jossa kaikki tuotteet ovat samanhintaisia, pitää laskea ääneen, montako tuotetta siinä nyt menee kassan läpi. Ihan kuin sitä ei itse uskoisi, että on niinkin monta tuotetta kaupasta löytänyt. Vähän on tehnyt mieli alkaa luetella ääneen summittaisesti ihan vaan joitakin lukuja sieltä täältä, tai "randomisti", kuten nuoremmat väestönosat nykyään asian ilmaisevat.
Kun maksun aika koittaa, ja kortti yllättäen kelpaakin, pitää muistaa esitettyyn kysymykseen vastata "ikkai" tai jotain sinnepäin. Kortilla maksettaessa kysytään, montako kertaa höylätään. (Useammin höylätään magneettiraitaa koneeseen, sirumaksupäätteet ovat harvinaisempia.) Joillakin paikallisilla korteilla on edullisempaa maksaa ostokset useammassa osassa, siis jakaa maksu osiin eli useaan maksutapahtumaan. Niinpä, koska tässä maassa on pakko mennä liike-elämän ihmisillä paljon aikaa käteisen käsittelyyn, niin eihän koneitakaan saa päästää vähemmällä, ja niille pitää tarjota puuhaa miljoonien maksutapahtumien käsittelyssä. Maksuaikaa kortilla maksettaessa tulee mukavasti lisää. Kolme viikkoa sitten tehty ostos näkyi tänään kortin tiliotteella, joten marraskuussa tehdyn korttiostoksen maksan tammikuun viimeinen päivä.
Kuva tähän loppuun olisi kiva, mutta kun ei ole kehdannut räpsiä pankeissa eikä kaupoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti