Perässähiihtoa - helmikuinen bloggaus talviloman hengessä

Sitä pitää oikein itselleen muistuttaa, miten tärkeää on kirjoituksensa otsikointi. Perinteisesti ajatellaan, että otsikon on hyvä kertoa ainakin jotain siitä, mitä tuleva sisältää. Otsikon olisi hyvä herättää lukijan kiinnostus. Tai sitten sen kanssa voi mennä vaikka metsään (hiihtämään).

Helmikuussa ei ole ollut oikein puhtia kirjoittaa, mutta onneksi internet on keksitty, ja nyt palaankin sen idean alkulähteille eli linkittämiseen. Alunperinhän koko verkon kantava ajatus perustui tekstien toisiinsa linkittämiseen eli helppoon tapaan viitata omiin tai muiden kirjoituksiin. Näistä toisiinsa linkitetyistä teksteistä (ja tietokoneista) tietoverkko sai nimensäkin, ainakin käsitteellisellä tasolla.

Juuri kun ulkona alkoi sataa lunta (räntää), niin on mukava muistella, mihin noin puolet helmikuustamme kului. Kotimaan kiireisen vierailuni aikana Peen kieliopinnot täällä Sendaissa olivat päättyneet, ja meillä kummallakin oli omalla tavallamme aika väsynyt olo. Onneksi olimme pitäneet kiinni yhdestä tavoitteestamme, ja saaneet aikaiseksi Havaijin matkan järjestelyn. Siitä kertomiseen käytänkin tässä perisuomalaista perässähiihtoa - takaa on hyvä tulla. On turha keksiä pyörää uudelleen, kun toiset ovat jo tehneet paremmin pyörivän.

Seuraavassa on pienin kommentein matkaesikuviemme Jaaskareiden blogitekstien linkit. He kävivät samoissa maisemissa viikon meidän jälkeemme, eikä minulla ole heidän ajatuksiinsa tai kuviinsa juurikaan mitään lisättävää, ehkä hieman vähennettävää korkeintaan.

Aloha - Muuten maisemat olivat meillä ihan saman, mutta Honolulussa meidän hotellistamme ei näkynyt Waikiki Beach, vaan muita hotelleja. Eikä me nähty Grönlantia Tyynenvaltameren yllä lentäessämme.

Diamond Head - No joo, me emme olleet liikkeellä ihan auringonnousun aikaan, vaikka aikaisin joka aamu nousimmekin. Emmekä tehneet jumppaliikkeitä pikku patikan päätteeksi, mutta poimimme sen sijaan muutaman geokätkön paluumatkan varrelta.

Kohti Kauaita - Tämä bloggaus on pakko tähän laittaa, kun kerta meidätkin siinä mainitaan.

Kauailla - Emme tallanneet tätä ihan ensimmäiseksi, mutta aikaa saimme kulumaan tuplasti, tosin siihen vaikutti muutaman geokätkön poiminta ennen ja jälkeen sekä trailin aikana. Huomautettakoon, että leppoisaan patikkaan saa pientä lisähaastetta, kun kuumana päivänä jättää vesipullon autoon, eikä viitsi sitä lähteä puolen kilometrin jälkeen hakemaan, vaan mieluummin kulkee janoissaan koko kympin. Eikä me mitään valaanhyppyjä osattu nähdä. Perhanan Jaaskarit.

Waimea Canyon - Olimme myös aikaisin liikkeellä, ja sää suosi retkeämme kanjonille. Ihan noin reippaita emme kuitenkaan olleet, vaan tyydyimme lyhyempään patikkaan. Saimme myös pienen Chevy Sparkimme mahtumaan lailliseen pysäköintiruutuun, vaikka ruotsalaisiksi meitäkin välillä luultiin. Pysäköintiruudut on tehty paikallisten lava-autoille, ja niihin ruutuihin olisi mahtunut vaikka kaksi Sparkia.

Kalalau Traililla - Tämä oli meidän ensimmäinen varsinainen ohjelmanumeromme Kauailla, ja jotenkin kaikkein sykähdyttävin, ainakin pulssi nousi eniten. Toki saari on niin monipuolinen, että eri maisemia ja kokemuksia on turha verrata toisiinsa. Ne ovat kaikki omalla tavallaan aivan huikeita. Pari harmitustakin tälle ekalle täydelle päivällemme osui. Näimme sekä Hanakapiai Beachillä että putouksella kaksi kissanpoikaa, jotka kaikki olivat kyllä ihan väärissä paikoissa ja vähän nälissäänkin. Lisäksi jäi pari-kolme kätköä poimimatta, kun joku oli luottanut tekniikkaan liikaa.

Na Pali Coast - Toisin kuin Jaaskarit, me olimme auringonlaskuristeilyllä, joka olikin täydellinen. Nimittäin auringonlasku. Tosiaankin joka taalan arvoinen reissu. Vain valaat pysyttelivät hieman turhan kaukana, vaikka niitä näimmekin. Lisäksi näimme merikilpikonnan, joka melkein jäi katamaraanimme alle, ja kaksi eri delfiinilajia, pullonokkadelfiinejä ja joitain neljä-viisi kertaa isompia, joiden englanninkielisestä lajimäärityksestä emme saaneet selvää. Meillä ei ihan vielä ollut 23.hääpäivä, mutta 70-vuotisjuhliksemme pystyimme matkamme perustelemaan.

Muutama ihan tuttu elokuva (linkkilista) on kuvattu Kauain maisemissa... Raiders of the Lost Ark, Jurassic Park(it), Pirates of the Caribbean... ja pari muutakin. Eikä ihme, maisemia ihmetellessä tulee väkisinkin mieleen ensimmäisen Jurassic Parkin alkupuolen kohtaus, jossa helikopteri laskeutuu vesiputouksen edessä saarelle, "Welcome to the Jurassic Park". Sitä oli vuonna 1993 niin herkässä ja vastaanottavaisessa iässä, nyt on enää herkässä. Paikallisviranomaiset ovat risteilyaluksemme kapteenin, joka oli ihan sananmukaisesti paljasjalkainen kauailainen, mukaan tehneet hyvän tilin myöntämällä poikkeuslupia kuvauksiin noille hyvinkin suojelluille seuduille. Kapteeni totesi kaikkien niistä sopimuksista hyötyneen.

On meillä sentään pari kuvaa, joita Jaaskarien bloggauksissa ei näy. Nimittäin tämä Poipu Beachin mahtava merihyljepariskunta, joka tulee hiekkarannalle lähes päivittäin lepäilemään, kun ovat ensin koko yön saalistaneet jälkikasvulleen ruokaa.

Pee löysi itselleen toiveammatin tuossa hylkeitä kuvatessaan. Vapaaehtoiset järjestöihmiset tulevat näet myös päivittäin tuolle mukavalle rannalle ja rajaavat tolpin ja naruin hylkeille suoja-alueen, sekä valvovat rantatuoleissaan päivän rannalla, ettei hylkeitä häiritä muuta kuin kuvaamalla. Sinänsä harkinnanarvoinen pesti, mutta tuskin pelkällä D-vitamiinilla ihminen sentään elää.

Sellaista perässähiihtoa tämän vuoden talviloman aikoihin. Taisi olla aika poikkeukselliset hiihtokelit. Nyt on tainnut löytyä ensimmäinen paikka palloltamme, jossa voisi käydä uudelleenkin.