Uudelleenaloituksia

Minulle kirjoittamisessa vaikeinta on oikeastaan vain yksi asia - aloittaminen. Aiheita, asiaa ja asianvieruksia kyllä riittäisi, mutta kun ei saa aloitettua. Tarkemmin ajatellen aloittaminen on minulle vaikeinta kaikessa muussakin tekemisessä. Retkemme Japaniin on nyt sellaisessa vaiheessa, että vähän kuulumisia voisi kertoakin. Paljon on keväälläkin koettu, vaikka siltä ei blogissa ole näyttänyt.

Tämän viikon tiistaina 7.4. aamuvarhain asetuimme vihdoin retken pääasialliseen kohteeseen Yamamotoon. Asumme toukokuun loppuun melko isoa taloa (google-linkki), joka on rakennettu noin 30 vuotta sitten ja on yksi niistä harvoista rakennuksista, jotka jäivät pystyyn neljän vuoden takaista maanjäristystä seuranneen tsunamin aaltojen pyyhkäistyä seudun yli. Tyynen valtameren rantaan on matkaa vajaa kilometri. Rantaviivaa koristaa nykyään "Suureksi Japanin merimuuriksi" kutsuttu betonivalli, jonka pitäisi pysäyttää tai ainakin ratkaisevasti heikentää seuraavaan tsunamin voima. Meri kuuluu, muttei näy, eikä rannalle voi mennä. Ulkona meren pauhu on tuulisena päivänä aika voimakas.

Kuten Googlen skannauksesta voi havaita, seutu on aika tasaista ja melko harvaan asuttua. Täällä pyöräillessä pystyy päättelemään vanhoista tontin rajamuurien pohjista ja talojen kivijaloista, että vielä maaliskuun alussa 2011 seutu oli melko tiheään asuttua. Nykyään jos talo näyttää uudelta, niin se todennäköisesti on rakennettu uudelleen tsunamin jälkeen, tai jos se näyttää vanhalta, on se jostain syystä kestänyt luonnonmullistuksen.

Sisältä talo on perinteikkään japanilainen nykyaikaisin mukavuuksin. Tsunamissa talon ensimmäinen kerros oli täyttynyt vedestä, mutta rakennus kesti vesimassat. Talo on täysin remontoitu ja vahvistettu katastrofin jälkeen. Taloa asuttaa 77-vuotias eläköitynyt yliopisto-opettaja, mutta vain pari päivää viikossa. Hän antoi käyttöömme yläkerran kaksi tilavaa huonetta, yhteiset keittiö- ja pesutilat sekä mukavan lasitetun olohuoneen talon kulmasta. Varsin viihtyisää asumista Sendain opiskelijalähiön betoniseinien jälkeen, ja vaikka esimerkiksi lähimpään kauppaan on vähän pidempi matka (2 km eli pyörällä 10 minuuttia), niin uskoisin viihtyväni täällä Sendaita paremmin. Itse asiassa paikka muistuttaa aika paljon Suomen kotiamme. Sauna, kasvihuone ja kissat puuttuvat.

Jos miinuspuolia oikein hakemalla hakee, niin se on tuo matka lähimmälle uimahallille, joka löytyy naapurikylästä Kakudasta. Ei siinä mitään, että matkaa tulee vähän lisää, mutta kun tuo naapurikylä on vuorten tuolla puolen eli väärällä puolella. Onneksi vuorijono on puhkaistu kilometrin pituisella tunnelilla. Matkaa uimaan tulee reilu 10 km, eikä sekään vielä olisi paha poljettava, mutta tuo tunneli ei ole ymmärrettävästi ihan merenpinnan tasossa. Olin aika puhki, kun torstaina poljin ensimmäistä kertaa Yamamoton puoleisen mäen (noin 700 m melko jyrkkää nousua) ylös (linkki menomatkan Polar Flow -koosteeseen). Tunnelissa on pyörää pakko taluttaa, koska tien reunoilla kulkevat kevyen liikenteen korokkeet ovat vaarallisen kapeat. Tunnelin jälkeen totesin paluumatkalla nousun tunnelille olevan yli puolet pidempi (linkki paluumatkan Polar Flow -koosteeseen). Korkeustiedot koosteissa eivät pidä paikkaansa, reitin korkein kohta on noin 100 m korkeudessa tunnelin Kakudan puoleisessa päässä, eli sen verran tulee nousumetrejä kun lähden pihalta merenpinnan tasolta.

No, eipä tarvitse erikseen lähteä polkemaan Triathlonhaasteen pyöräilytreenejä. Varsinkin kun noissa ylämäissä lainaksi saamamme kolmivaihteisten mummopyörien ykkösvaihdekin on vähän liian suuri. Kuusivaihteinen uskollinen Japaninjoponi on edelleen parkissa Sendain opiskelija-asuntolan pihalla odottamassa kaunista päivää, jolloin sotken sen rantamaisemia pitkin tänne etelään. Matkaa kertyy noin 40 km eli perusmatkan triathlonin verran, muutaman kerran sillä saa siinä polkaista.

Uusia alkuja on paitsi pihamaalla, myös kaikkialla ympärillä. Ihmiset eivät ole jääneet suremaan mennyttä, vaan pyrkivät rakentamaan ympäristöään ja yhteisöään entistä vahvemmaksi. Uusi junarata rakennetaan korkealle kauemmas merestä, ja arkena talomme ohimenevä tie onkin betoniautojen rallirata, kun jatkuvalla syötöllä autot kuljettavat rakennusainetta työmaalle. Tien toiselle puolelle on noussut vähän isompien aurinkopaneelien kenttä, joita soisi näkevän Suomessakin enemmän.

Tsunamin muistojuhlaa vietettiin ympäri maata 11.3. Itse osallistuimme pieneen, mutta kauniiseen tilaisuuteen tässä nykyisen kotimme lähellä olevalla vanhalla rautatieasemalla. Ilta oli kylmä ja tuulinen, lunta satoi pitkästä aikaa. Kotimatkalla odottelimme puoli tuntia junaa, kun yksi paikallisjunavuoro oli jäänyt välistä. Ne japanilaisjunat, jotka saapuvat ja lähtevät minuutilleen, ovat luotijuna Shinkanseneita. Paikallisjunat ovat lähempänä VR:ää. Vaikka vaatetta oli mielestämme tarpeeksi, niin kumpikin meistä tuli kipeäksi, ja räkäistä flunssaa kesti reilut kolme viikkoa. Sendaista muuton ja Japaninkiertueen (Akiu-Sendai-Kioto-Osaka/Nagoya-Kioto-Tokio) vuoksi emme saaneet ihan kunnolla levättyä tautia pois, ja se pitkittyi. Nyt pitää aloittaa Triathlonhaasteen harjoitusohjelma alusta, taukoa treeneistä tuli tasan neljä viikkoa. Tuon ensimmäisen viikon kaksi ensimmäistä päivää tulikin tehtyä jo edellä kuvatulla pyöräretkellä Kakudan uimahallille.

Toivottavasti tämä on myös uusi alku hieman aktiivisemmalle bloggaamiselle. Japaninkiertueella tuli käytyä muutamassa paikassa, joista riittää kerrottavaa. (Muistithan lukea myös kuvien kommentit viemällä hiiren osoitin kuvien päälle.)