Kulttuuria se on varsinkin koriskulttuurikin 2 - kuten myös ryhmätanssi- sekä ostoskulttuuri

Puolitoista kuukautta sitten oli vielä lämmintä ja oli sunnuntai. Nyt on enää sunnuntai, eikä sekään ihan vielä. Lähdimme pyöräillen Xebio Areenalle katsomaan FIBAn 3 vastaan 3 katukoriksen maailmankiertueen lopputurnausta, joka kulki markkinointinimellä "Tokyo Finals". Eihän Tokioon ole Sendaista matkaa kuin 350 kilometriä. Jostain syystä finaali järjestettiin Tokion sijaan Sendaissa, emme siis polkeneet kohti etelää.

Kolmen kilometrin jälkeen polkaisumme keskeytyi ensimmäisen kerran, kun yksi Sendain pääkaduista oli kansoitettu ryhmätanssiesityksin. Kyseessä oli Yosakoi -festivaali (linkki), johon ryhmät olivat valmistautuneet ilmeisen huolella. Katu täyttyi askelista.

Xebio Areenalle on matkaa kämpältämme reilu kahdeksan kilometriä. Kaupunkipyöräily on aika hidasta, johtuen lähinnä liikennevaloista ja kävelijöistä, siis kaikesta turhasta liikenteestä. Jos kaikki pyöräilisivät, eivät olisi autot ja kävelijät tiellä, ja kaikilla olisi kivampaa (ja sitten herätys, ohoi). Oikein mukavan puolen Sendai näytti jokitörmillään, joilla muutamat perheet viettivät sunnuntain eväsretkeä.

Kun vihdoin pääsimme pelipaikalle, olivat neljäsosafinaalit eli puolivälierät menossa. Paljon muutakin ohjelmaa olisi ollut katseltavaksi, mutta päätimme seurata itse asiaa, jossa juuri Bucharestin joukkue oli tiputtamassa Jakartaa jatkosta.

Seuraavassa ottelussa myllyttänyt Team Saskatoon Kanadasta vaikutti muita näkemättä pieneltä voittajasuosikilta. Ehkä se, että joukkue tiputti Chicagon turnauksen voittajan "Denver"in - eli itse jenkit - jatkosta, vaikutti veikkaukseen. Kentällä oli toki hyviä pelaajia, mutta selvästi amatöörejä, sen verran kulmikkaita muutamat "movet" olivat. Team Saskatoonista löytyi pari värikästä pelaajaa. Willie Murdaugh oli mukana hyvässä ja pahassa, ja onnistui varsin hyvin kuumentamaan vastustajansa. Pieni, mutta nopea ja näppärä Michael Linklater teki ennen finaalia ihan mitä tahtoi.

Kolmosten heittokisan jälkeen välierissä Team Saskatoon joutui todella koville Bucharestin mörköjen kanssa, kun taas "Novi Sad" Serbiasta pääsi finaaliin helpommalla peittoamalla Slovenian "Kranj"in. Vaikka Saskatoonin pitkä mutta vaalea sentteri passaili donkkikisassa, niin mikään ei auttanut Novi Sadi'a vastaan, joka vei finaalin ja 20 000 ameriikanräpylää loppujen lopuksi melko helposti.

Tapahtuma oli arvonsa mukaisesti hyvin järjestetty, ja ohjelmaa riitti kaikenikäisille ja -tasoisille koripallofaneille. Myös lajiin vihkiytymättömät (harva on muuten vihkiytynyt siinä enempää kuin allekirjoittanut) löysivät varmasti lajin hienouksia ja kokivat tunnelman.

Kotimatkalle pimeään iltaan lähdimme Areenan viereisen urheiluliikkeen kautta. Ihan tarkoituskin oli siellä vierailla, sillä pari ostosta oli harkittuna. Mukaan tarttui tietenkin yksi heräteostoskin, mutta kun oli niin oman seuran väreissä, niin oli ihan pakkohankinta. Varoitus: Tämä voi olla uhkaus pelaamisen jatkamisesta sitten joskus. Kassalla pieni japanilainen tyttö pulputti ties mitä kohteliaisuuksia, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan. Mietin, että jos liikkeessä olisi meneillään "Vuoden älyttömin ostoskombinaatio" -kisa, voisin olla aika vahvoilla. Joko koristossut-tennispallot-joogamatto -yhdistelmä kertoo mielettömästä (sanan varsinaisessa merkityksessä) multisporttisuudesta tai sitten säälittävistä yrityksistä räpeltää mitä milloinkin, mutta vähintään kunniamaininnan se kisassa olisi saanut.

Kotimatkalle osui vielä lisää yosakoi -kulttuuria, kun tanhut kaupungilla olivat päässeet tosissaan vauhtiin. Hienoja esityksiä, pakko myöntää. Harrastus tuntuu sopivan niin ikään kaikenikäisille. Jos ei tanssiminen kiinnosta, niin aina voi heilutella oman tiimin valtavaa lippua esitysten taustalla. Mutta tietenkin vain oikeaan aikaan.

Semmoinen idea päivästä jäi mieleen, että pitäisiköhän omassa maalaiskunnassakin päivittää nuo 3 vs 3 säännöt (linkki suomenkielisiin sääntöihin) vauhdikkaammiksi. Pelihän ei ole paljoakaan poikki, kun korin jälkeen vastustaja jatkaa peliä heti törmäyskaaren sisältä käyttämällä pallon kolmosviivan takana. Muutama muukin pikku viilaus ihan virallisissa säännöissä on, kaikkia ei tosin ole tarpeen lähteä toteuttamaan. Kannattaa katsoa tämän bloggauksen korisaiheisia linkkejä, jos aihe enemmän kiinnostaa.

Liikennevälineet - polkupyörä

Pyöräily on selkeästi kätevin tapa paikasta toiseen pääsemiseksi kaupunkialueella. Vaikka Sendai ei ihan Kööpenhamina ole, niin pyöräilijöille on varattu pääväyliltä omat kaistansa selkein merkinnöin. Pyöräilijöitä on todella paljon, kuten on kyllä kävelijöitä ja autoilijoitakin.

Jo ensimmäisenä iltana, kun kävimme pienellä iltakävelyllä uusilla kulmillamme, löysimme pienen pyöräkaupan ja -korjaamon, joka myy myös käytettyjä pyöriä. Näyteikkunassa, melkein oven vieressä komeili musta Hiate -merkkinen, Jopoa muistuttava yksilö. Harvoin olen mitään esinettä oikeasti halunnut (tai tarvinnutkaan), mutta silloin jotenkin tiesin, että "toi on mun pyörä". Siitä keskiviikkoillasta maltoin lauantaiaamuun, mutta sitten oli pakko lähteä ostoksille, ettei vaan kukaan opiskelijarenttu ehdi ensin.

Pari kierrosta pyörän ympäri, pari koeajokierrosta kadulla ja päätös entistä selvempi. Voisi kuvitella, että rahat tiskiin ja baanalle, mutta täälläpä ei mikään ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Kuusikymmentä euroa maksavasta käytetystä pyörästä pitää täyttää asianmukaiset paperit, tietenkin japaniksi. Kuittiin asiakas kirjoittaa nimensä lisäksi osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Meillä ei vielä omaa puhelinnumeroa ollut, joten käytimme asuntolan infopisteen numeroa. Ilmeisesti sillä ei ole niin väliä mikä numero, kunhan on numero. Lokasuojaan tarvitaan tarra, ettei pyörä vaan ole irtolainen, että sillä on omistaja ja koti, ja ettei sitä vaan parkkeerata väärillä pihoilla. Onneksi tiesimme, että saamme tarran yliopiston asuntolan puolesta. Ostopäätökseen meni kaksi minuuttia, koko toimitukseen melkein kaksikymmentä.

Siinä Peen rustatessa katakanoja ja kanjeja (japanilaisia kirjoitusmerkkejä) kuittiin, kiinnittyi huomioni seinällä olevaan lappuseen, joka ei jotenkin sovi tämän ylikohteliaalta vaikuttavan kansan liikehuoneistoon. "People not speaking japanese is entering refusal" yrittää ilmeisesti ilmaista, ettei mun kanssa olisi tehty kauppaa, vaikka jenejä olisi ollut millainen nippu taskussa. Onneksi oli Pee mukana, ilman japaninkielen osaamista täällä ei voi ostaa kuin banaaneja, ja niitäkin epäkohteliaasti.

pyörä, omistaja ja kauppa, kaikki hyvin rekisteröityjä

Vähän kiiturini speksejä - jotka kuvasta eivät ehkä näy kaikille.
- kuusi vaihdetta eteen, yksi taakse
- musta, kiiltävä, lähes virheetön ja lähes pianolakattu maalipinta
- ostoskori etuhaarukassa, johon mahtuu perusannos peruselintarvikkeita
- keskellä runkoa pikalukko, jonka avaamalla pyörä taittuu kahtia, esimerkiksi kuljetusta varten
- satula on kuvassa vähän yli maksimikorkeuden, mutta jalkojen on hyvä ehtiä maahan nopeasti.

Voi että kun pääsis Hiatella viivalle kotimaan nuorison Jopojen kanssa. Kyllä jäisivät lohdutuspalkinnoille. Muistelen, että Jopoissa ei taida sentään vaihteita olla?

Pienen hehkutuksen vastapainoksi hieman toisenlaisia totuuksia. Vaikka isoimmilla kaduilla polkupyörien ja kävelijöiden kaistat on hyvin selkeästi merkitty, niin aina joku haluaa kävellä pyöräilijöiden puolella. Tämä ei johdu ruuhkaisista kävelyteistä, sillä vaikka tilaakin olisi, niin aina joku haluaa kävellä pyöräilijöiden puolella. Eikä vahingossakaan väistä, tosin se ei kannattaisikaan, sillä silloin tulisi todennäköisemmin osuma, kun kumpikin väistäisi. Tästä johtuen pyöräilijöiden täytyy välillä pyöräillä missä sattuu, mutta kummasti puolin ja toisin väistellään, siis pyöräilijöiden kesken, yhtään osumaa en ole vielä nähnyt. Vasemmanpuoleinen liikenne? Juu ei mitään merkitystä, kummalta puolelta väistellään, kohdataan tai ohitellaan. Tai sitten paikalliset näkee jo kaukaa, että nyt sieltä tulee joku vaalea länkkäri (eli länsimaalainen), parempi siirtyä oikealle.

Toinen kummastus on pyöräilykypärien totaalinen puuttuminen, myöskään niitä en ole vielä yhtään nähnyt. Osa pyöräilijöistä polkee isoillakin kaduilla autojen joukossa. Kaduilla, joilla ei ole varsinaista kävely- eikä pyörätietä, on melko ahdasta sompailla autojen joukossa. Lisäksi valotolpat ovat tien reunalla siten, että talon seinien tai pihamuurien ja tolpan välistä mahtuu kävellen, muttei pyöräillen eli tolppia pitää koko ajan väistää autokaistan puolelle. Tällaisia katuja on kuitenkin suurin osa kaupungin kaduista. Sillä, kummalla puolella katua pyöräillään tai kävellään, ei tunnu olevan merkitystä, enemmän tosin käytetään vasenta puolta sekä kävelyyn että pyöräilyyn.

Lisäksi pyöriä ei sitten saa parkkeerata keskikaupungilla mihinkään. Hienoa, varsinkin kun pyöräilijöitä ja pyöriä on tuhansia. Kieltomerkkejä on ihan joka paikassa, mutta silti niiden ympärillä on pyöriä niin, etteivät merkit edes kunnolla näy. Jos parkkeeraa väärin, tulee setä virallisessa asussaan ja lätkäisee ohjaustangon keskelle varoitustarran, jossa on päivämäärä ja ilmeisen hyvä liima. Paljon näkee pyöriä, joiden ohjaustanko on valkoisenaan revittyjen tarrojen jäämiä. Vältimme täpärästi tarroituksen, kun ehdimme kahvilasta ulos ennen kuin tarroittaja iski. Ilmeisesti varoituksen jälkeen jonkin ajan kuluttua pyörä vietäisiin jonnekin, josta sen saa kalliilla lunastaa takaisin. Paikalliset selvästikin tietävät, mikä on systeemin voima, koska pyöriä kuitenkin parkkeerataan joka puolelle. Tarroittajia on myös liikkeellä vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Tietenkin on myös maksullisia parkkihalleja pelkästään pyörille ja skoottereille, mutta nekin tuntuvat olevan melko täynnä.

Olen saanut vaikutelman, että japanilaisille säännöt ovat lähes pyhiä, ja niitä myös noudatetaan. Nämä liikennekulttuurin asiat ovat siihen nähden aika outoja ilmiöitä. Sääntöjä on toki paljon - riippumatta elämänalueesta - ja voikin pohtia, ovatko kaikki ihan järkeviä ja miksi on nähty parhaaksi kaikkea niin kovin säätään ja määrätä. Mielestäni aina ei ole edes kyse turvallisuudesta, eikä ainakaan luottamuksesta kansan omaan järkeen.

Pakko myös myöntää, että mun pyörällä ajaminen ei ole ihan hienoimpia mankelointikokemuksia. Ryhti ei varmasti parane. Reiden ja säären kulma (eli polven asento) ei ole kovin suora polkaisuvaiheessa. Ihan suussa polvet eivät käy lepovaiheessa, mutta korkealla kumminkin. Voima polkaisuun pitää ottaa ainakin osaksi jostain muusta lihasryhmästä kuin omassa tallissa lepäävällä pyörällä ajettaessa. Pyörä ei silti ole mulle mitenkään väärä, kaikki pyöräilevät täällä polvennostojuoksunomaisesti, riippumatta pyörämallista. Ainakin pysyvät vauhdit aisoissa, kun kovaa ei vaan millään pääse. Kaikesta huolimatta, kun oli muutaman päivän kävellyt paikasta toiseen, oli aivan mahtava fiilis päästä pyörällä vähän ripeämmin, reviiri laajeni kertahumauksella. Varsinkin kun löydettiin Peellekin oma pyörä. Se ei ole ihan niin kuvauksellinen (siis se pyörä), joten siihen ei ole vielä kameran muistikortin tilaa tuhlattu.

Tänään ajattelimme pyöräillä vähän kauemmas, tarjolla kun on tapahtuma, jota ei Suomessa ehkä vähään aikaan nähdä. Xebio Areenalla pelataan FIBAn 3 vs 3 -koripallon maailmankiertueen finaali. Samalla käymme tutkimassa, jos viereisestä isommasta urheiluliikkeestä kuitenkin löytyisi meille pyöräilykypärät.

Kirjoitukset vaan pitenee, muokkasin aikaisempaa kirjoitustani siitä, että tulen jatkossa kirjoittamaan lyhyemmin. Ei vaan onnistu, sori.