Kulttuuria se on varsinkin koriskulttuurikin 2 - kuten myös ryhmätanssi- sekä ostoskulttuuri

Puolitoista kuukautta sitten oli vielä lämmintä ja oli sunnuntai. Nyt on enää sunnuntai, eikä sekään ihan vielä. Lähdimme pyöräillen Xebio Areenalle katsomaan FIBAn 3 vastaan 3 katukoriksen maailmankiertueen lopputurnausta, joka kulki markkinointinimellä "Tokyo Finals". Eihän Tokioon ole Sendaista matkaa kuin 350 kilometriä. Jostain syystä finaali järjestettiin Tokion sijaan Sendaissa, emme siis polkeneet kohti etelää.

Kolmen kilometrin jälkeen polkaisumme keskeytyi ensimmäisen kerran, kun yksi Sendain pääkaduista oli kansoitettu ryhmätanssiesityksin. Kyseessä oli Yosakoi -festivaali (linkki), johon ryhmät olivat valmistautuneet ilmeisen huolella. Katu täyttyi askelista.

Xebio Areenalle on matkaa kämpältämme reilu kahdeksan kilometriä. Kaupunkipyöräily on aika hidasta, johtuen lähinnä liikennevaloista ja kävelijöistä, siis kaikesta turhasta liikenteestä. Jos kaikki pyöräilisivät, eivät olisi autot ja kävelijät tiellä, ja kaikilla olisi kivampaa (ja sitten herätys, ohoi). Oikein mukavan puolen Sendai näytti jokitörmillään, joilla muutamat perheet viettivät sunnuntain eväsretkeä.

Kun vihdoin pääsimme pelipaikalle, olivat neljäsosafinaalit eli puolivälierät menossa. Paljon muutakin ohjelmaa olisi ollut katseltavaksi, mutta päätimme seurata itse asiaa, jossa juuri Bucharestin joukkue oli tiputtamassa Jakartaa jatkosta.

Seuraavassa ottelussa myllyttänyt Team Saskatoon Kanadasta vaikutti muita näkemättä pieneltä voittajasuosikilta. Ehkä se, että joukkue tiputti Chicagon turnauksen voittajan "Denver"in - eli itse jenkit - jatkosta, vaikutti veikkaukseen. Kentällä oli toki hyviä pelaajia, mutta selvästi amatöörejä, sen verran kulmikkaita muutamat "movet" olivat. Team Saskatoonista löytyi pari värikästä pelaajaa. Willie Murdaugh oli mukana hyvässä ja pahassa, ja onnistui varsin hyvin kuumentamaan vastustajansa. Pieni, mutta nopea ja näppärä Michael Linklater teki ennen finaalia ihan mitä tahtoi.

Kolmosten heittokisan jälkeen välierissä Team Saskatoon joutui todella koville Bucharestin mörköjen kanssa, kun taas "Novi Sad" Serbiasta pääsi finaaliin helpommalla peittoamalla Slovenian "Kranj"in. Vaikka Saskatoonin pitkä mutta vaalea sentteri passaili donkkikisassa, niin mikään ei auttanut Novi Sadi'a vastaan, joka vei finaalin ja 20 000 ameriikanräpylää loppujen lopuksi melko helposti.

Tapahtuma oli arvonsa mukaisesti hyvin järjestetty, ja ohjelmaa riitti kaikenikäisille ja -tasoisille koripallofaneille. Myös lajiin vihkiytymättömät (harva on muuten vihkiytynyt siinä enempää kuin allekirjoittanut) löysivät varmasti lajin hienouksia ja kokivat tunnelman.

Kotimatkalle pimeään iltaan lähdimme Areenan viereisen urheiluliikkeen kautta. Ihan tarkoituskin oli siellä vierailla, sillä pari ostosta oli harkittuna. Mukaan tarttui tietenkin yksi heräteostoskin, mutta kun oli niin oman seuran väreissä, niin oli ihan pakkohankinta. Varoitus: Tämä voi olla uhkaus pelaamisen jatkamisesta sitten joskus. Kassalla pieni japanilainen tyttö pulputti ties mitä kohteliaisuuksia, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan. Mietin, että jos liikkeessä olisi meneillään "Vuoden älyttömin ostoskombinaatio" -kisa, voisin olla aika vahvoilla. Joko koristossut-tennispallot-joogamatto -yhdistelmä kertoo mielettömästä (sanan varsinaisessa merkityksessä) multisporttisuudesta tai sitten säälittävistä yrityksistä räpeltää mitä milloinkin, mutta vähintään kunniamaininnan se kisassa olisi saanut.

Kotimatkalle osui vielä lisää yosakoi -kulttuuria, kun tanhut kaupungilla olivat päässeet tosissaan vauhtiin. Hienoja esityksiä, pakko myöntää. Harrastus tuntuu sopivan niin ikään kaikenikäisille. Jos ei tanssiminen kiinnosta, niin aina voi heilutella oman tiimin valtavaa lippua esitysten taustalla. Mutta tietenkin vain oikeaan aikaan.

Semmoinen idea päivästä jäi mieleen, että pitäisiköhän omassa maalaiskunnassakin päivittää nuo 3 vs 3 säännöt (linkki suomenkielisiin sääntöihin) vauhdikkaammiksi. Pelihän ei ole paljoakaan poikki, kun korin jälkeen vastustaja jatkaa peliä heti törmäyskaaren sisältä käyttämällä pallon kolmosviivan takana. Muutama muukin pikku viilaus ihan virallisissa säännöissä on, kaikkia ei tosin ole tarpeen lähteä toteuttamaan. Kannattaa katsoa tämän bloggauksen korisaiheisia linkkejä, jos aihe enemmän kiinnostaa.

Kulttuuria se on varsinkin koriskulttuurikin - osa 1

Korispyhättömme synnyinkunnassamme on melko uusi ja seudun hienoimpia, ellei hienoin. On kuitenkin selvää, että miljoonakaupungista pitää löytyä vähän hulppeampi ja avarampi sali. Kaikki pitää suhteuttaa asukaslukuun. Vai pitääkö?

Ensimmäinen kokemuksemme japanilaisesta koriskulttuurista on vuosien takaa, kun Turun Riennossa pelasi yhden kauden japanilainen vaihto-oppilastyttö. Seuramme naisjoukkue pelasi silloin ko. joukkueen kanssa samassa sarjassa, joten pelasimme pari kertaa kauden aikana vastakkain. Pieni, iloinen ja vikkelä japanilainen pomputti palloa voimakkaasti kuljettaessaan ja omasi varsin hyvän pelisilmän, ollen silloisen joukkueensa kantavia voimia pelinrakentajan paikallaan.

Koriskausi Japanissa alkaa samalla viikolla Suomen Korisliigan kanssa. Jo IKEAn retkellämme tutustuimme muutamaan, tosin aika vähäpuheiseen paikallisseuran pelaajaan ja maskottiin.

  

Pitihän tuokin kokea, siis Japan Basket Leaguen avausottelu Sendai 89ers - Iwate BigBulls. Lippuja yritettiin ensin suomentaa internetistä, mutta varmemmaksi keinoksi osoittautui läheiseen konbiniin eli tuollaiseen yllättävän lähellä olevaan pikkukauppaan meneminen. Jokaisessa konbinissa taitaa olla yhdistetty kopiokone-faksi-laskunmaksu-lipunmyynti -automaatti, josta hetken aikaa kosketusnäyttöä lätkimällä saa tulosteen, jonka loppusumman kassalle maksamalla saa liput. Lipputarjontaa eri tapahtumiin tuntui automaatissa olevan sellaisen suomalaisen Lippupalvelun verran.

Susijengin maajoukkuepaidat päällä suuntasimme lauantai-illan vietoksi jo tuttua reittiä kohti Xebio Arenaa. Ihan komea halli onkin ja pitääkin olla, koska se toimii ainakin viiden eri lajin joukkueen kotiottelupaikkana (joukkueiden liput kuvassa hallin ulkoseinällä). Olipa kummallista olla kerrankin hyvissä ajoin jossakin. Taitaa tämä maa jotenkin meihin jo vaikuttaa.

 

Lipuntarkastuksen jälkeen sai otteluohjelmalehtisen ja pari muuta painotuotetta (mainosta) sekä pienen lappusen, jossa oli numero, minulla 2 ja Peellä 8. Ottelun isäntänä toimi Sapporo, peruselintarvike. Pääkäytävällä oli aikamoinen kuhina, myyntipisteitä vieri vieressä. Yhdellä kohtaa oli hiljaisempaa. Se on varsin hyvä esimerkki japanilaisesta rehellisyydestä. Kävin puoliajalla varmistamassa tuotteiden aitouden. Tuossa alla olevassa kuvassa on seinällinen Sapporoa täysin vartioimatta. Eikä varmastikaan yhtään puuttunut, kun niitä sponsorin edustajat alkoivat matsin jälkeen jakaa. Tuohan olisi sama, kun suomalaiseen messutapahtumaan tuotaisiin kaivollinen kossua ja annettaisiin kansalle kauhat käteen. Tai siis ei olisi sama, olisi täysin vastakohta. En silti väitä suomalaisia tässä esimerkissä epärehellisiksi, vaan epäilen, ettei vastaava asettelu toimisi suomalaisessa yleisötapahtumassa.

 

Paljon oli "rituaaleja" ennen kuin peli alkoi. Kyseessä taisi olla seuran 10-vuotisjuhlaottelu, en tiedä mistä laskien. Todennäköisesti kymmenen vuoden takaa. Vanhoja tähtipelaajia esiteltiin, cheerleaderit heiluivat kentällä ja katsomossa pienemmät, tulevat huiskujenheiluttajat kehottivat yleisö mukaan kannustamaan. Kotijoukkue piiritti maskottia ja keräsi tsemppiä tulevaan. Kuten kaikkialla, paljon oli puhetta ja meteliä. Jostain syystä kaikki pitää puhua ja aina jonkun pitää puhua, on sitten kyseessä ihminen tai laite.

 

Pelaajaesittelyssä aloitusviisikko esiteltiin viimeisenä - kuten meilläkin - ja suurin tähti ihan viimeisenä - kuten meilläkin. Täällä vaan suurin tähti onkin pienin eli bloggauksen ekassa kuvassa (oikealla) poseeraava Takehiko Shimura, takamies, 160 cm. Miehen elkeet olivat yleisönsä ottavat, egoa ja itseluottamusta tuntui riittävän. Valitettavasti tässä ottelussa hänen peliesityksensä eivät olleet odotusten mukaisia. Iloinen, vikkelä ja kova pomputtamaan hänkin tuntui olevan. Kummankin joukkueen viisikko oli läpi ottelun aika samanlainen, vähintään kolme tummaa ja korkeintaan kaksi omaa poikaa kentällä. Vaihtoja ei juuri tehty eli rotaatio oli noin yhden vaihdon verran jaksoa kohti.

Itse pelissä ei ollut paljoakaan varsinaisia koripalloilullisia hienouksia. Peli oli nopeata, mutta muuten ei kovin miellyttävää tai hyvätasoista. Mielestäni aika rumasti sai pelata väärin. Epäurheilijamaista ei tunnettu ollenkaan ja yksi tekukin tuli oudosti ja vielä oudommin jatkettiin peliä. Tuli enemmän kuin kahdessa kohtaa mieleen, että säännöt on täällä vähän erit, vaikka olen luullut, että ne on koripallossa maailmanlaajuiset ja siten melko yhteneväiset. Jotenkin jäi fiilis, että varsinkin handchecking -virheiden viheltämättä jättäminen heikensi pelin koripalloilullista tasoa. En taida ihan jokaisessa Sendain kotipelissä käydä. Kotijoukkue hävisi 64-74. Ensimmäisellä puoliajalla vierailija vei ottelua miten tahtoi, mutta kolmannella jaksolla kotijoukkue käväisi hetken johdossakin.

Kotiyleisön kannustus oli ihan hyvää, kannatushuivit heiluivat reippaasti ja faniosasto yritti pitää kohtalaista meteliä. Susijengin kannattajiin ei tietenkään voi verrata, edes samalla pallonpuoliskolla. Koko ottelun, myös pelin ollessa käynnissä, kaiuttimista tuli kannustusnauhoituksia, maailman joka pallo-ottelusta tuttuja rillutuksia, jonka päälle MC vielä puolihuutaa mikkiinsä. Tällaiseen ei oikein ole tottunut, ja se olikin hyvin häiritsevää. Ottelun jälkeen pelaajat kumarsivat useaan kertaan kotiyleisölleen, jota olisi mahtunut sisään enemmänkin. On siinä ollut jenkkivahvistuksilla tottumista. Ennen loppuvihellystä kuulutettiin yleisöarvonnan tulos. Lipuntarkastuksen jälkeen jaetun lappusen numerolla 5 sai mukaansa noutaa ottelun sponsorilta seinänvierestä illaksi pari lohduttavaa. Ei osunut omalle kohdalle.

Erikoista mainittavaa on vielä Japanin liigan pelisysteemi. Heti seuraavana päivänä eli sunnuntaina samat joukkueet kohtasivat uudelleen ja Sendai pelasi siis toisen kotiottelunsa Iwatea vastaan. Tällä tavalla kaksoiskotiotteluina pelataan nelinkertainen sarja, yhteensä 52 ottelua kauden aikana. Se on aika paljon, Suomessa on viime aikoina ollut puhetta mieluumminkin sarjaotteluiden määrän laskemisesta nykyisestä 40:stä. Matkustaminen Japanin systeemillä vähänee huomattavasti, täälläkään välimatkat eivät ole ihan lyhyitä, itse asiassa taitavat olla vielä pidempiä kuin Suomessa. Sendai muuten voitti sunnuntain ottelunsa kahdeksalla pisteellä. En olisi lauantain perusteella uskonut. Siitä kunniamaininta joukkueen kolmekymppisellä valmentajalle.

Niin, se asukaslukuun suhteutettu kotihalli, miten se nyt menikään? Kotikunnassa asuu piakkoin 20 000 ihmistä. Sendaissa 50-kertainen määrä. Koska kotisalimme katsomoon mahtuisi 600 ihmistä, niin täällä pitäisi olla 30 000 ihmistä vetävä mega-areena. Meillä on siis näin laskettuna aivan valtava kotisali. Ai miten niin mahtuisi? Sendain ottelussa oli noin 3 000 katsojaa. Katsojamääriä ei taida olla järkeä suhteuttaa Japanin Basket Leaguen ja Suomen Koripalloliiton läntisen alueen nelosdivarin kesken. Ei tässä hallikoon laskelmassakaan liikaa järkeä ole.