Jouluun laskeutuminen 1 - Lukukauden päätös

Joskus kävi mielessä, että tänä vuonna pääsemme hieman vähemmällä jouluhössöttämisellä. Tavallaan niin on käynytkin, mutta toisaalta joulua on tuupattu ympäristöstä aikaisempia vuosia enemmän. Tiettyjä samoja elementtejäkin on ollut. Lukukauden päätös, lahjojen lähettäminen, jouluglögin ja -piparien metsästys, joulusaunan varaaminen, joulujuhlat, muutamia mainitakseni.

Ilmeisesti samana aamuyönä, kun Halloweenia riekkunut japanilaisnuoriso vielä etsi tietä kotiinsa, kaupoissa ahkeroitiin kuorruttamalla kaikki niin jouluiseksi kuin olla ja voi. Reilu seitsemän viikkoa niissä on nyt kuunneltu monenlaisia versioita joululauluista. Mitä lähemmäs joulua on tultu, sitä lähemmäs kaakkoa kauppojen äänentoiston vahvistinten volume-nupit ovat kääntyneet. Sain tänään japanin keskustelutunnilla käsityksen, että joulupukki tulee täällä käymään tänään eli aatonaattona. Tänään (23.12.) on myös kansallinen vapaa, kun on sattunut keisarin syntymäpäivä mukavaan kohtaan. Olispa Saulilla synttärit sopivasti, niin voisi alkaa harkita kansalaisaloitetta. Kun on herra syntynyt elokuun loppupuolella, niin en viitsi vaivautua. Voi olla, että huomenna kaupoissa hössötetään jo uudestavuodesta, se kun on täällä enemmän perhejuhla. Joulua vietetään kai enemmänkin kavereiden kanssa.

Lukukauteni päättyi viime viikolla toisaalta hyvin perinteisiin tunnelmiin, toisaalta hyvinkin erilaisesti. Viime viikon tiistain tunnilla - jolla oli viimeistä kertaa opetusta tänä vuonna - opettaja totesi taululle piirtäen, että Tee-san on luokan kunkku. Ihan tuttuahan tietty mulle (sori vaan vanhat luokkakaverit), mutta piti silti ottaa todisteeksi ihan kuva.

Oikeasti me siis harjoittelimme kuin -vertailumuotoja, ja tasan ensimmäistä (ja varmaan viimeistäkin) kertaa olen luokan suurin ja pisin, ja vielä selkeästi. Siitä tuo piirros. Mainittakoon, että kesken lukukautta ryhmäämme liittyi toinen mies, rakkaan naapurimme Ruotsin edustaja Marcus-san. Heppu on rakettitieteen tohtori, ja omaa joko hyvät hermot tai huumorin, koska on jaksanut istua vieressäni melkein kaksi kuukautta. En toisaalta ole vielä käyttänyt bravuurilauseitani, kuten "Älgen stor på gränsen till utrutningen" tai "Det lönar sig inte för mig att nöja mig med boken". Arvelin, että hänen alansa taitaa olla jo ihan sanonnankin "Ei tää mitään rakettitiedettä oo" mukaan aika vaikea, mutta hänen mukaansa sitä voi verrata ilotulitusrakettien ampumiseen. Tulta alle ja sillä selvä. Ei sen vaikeampaa. No, kohta koittaa hälle sesonkiaika. En ole tosin kuullut mitään kovin suurta Ruotsin avaruusohjelmastakaan.

Viimeisellä kerralla, viime viikon torstaina, oli sitten kulttuuria. Siis ihan mun vahvinta alaa... NOT. Sekä meidän että edistyneempien ryhmän opettajat olivat kyllä panostaneet. Ensin kirjoitettiin paremmalle paperille paremmalla musteella vuodenaikojen kanji-merkkejä. Sitten oli johdatus japanilaiseen teeseremoniaan, ja lopuksi vielä ikebana-oppitunti eli japanilaista kukkien asettelun harmoniaa. Pääsin läpi noista kaikista, mutta jos niistä olisi arvosana annettu, niin kolmen lajin yhteistulos olisi voinut lähestyä kasipuolta.

Sain mukaani vain kuvassa olevan fuyu (talvi) ja aki (syksy) teokseni, vaikka mielestäni natsu (kesä) ja haru (kevät) olivat ihan yhtä (epä)onnistuneita.

Teen valmistaminen ja nauttiminen oikeaoppisesti on Japanissa tarkkaa puuhaa. Astioiden asettelusta, veden kaatamisesta astiasta toiseen, teen vispilöimisestä, kupin kiertämisestä kädessä ennen nauttimista ja muutamasta muusta välivaiheesta on varmaan kirjoitettu täällä väitöskirjoja. Yhtä varmasti kirjoihin ja kansiin on päätynyt ikebana eli kukka-asetelmien lainalaisuudet.

Sain kukka-asetelman ihan kämpälle vietäväksi. Opet ovat varmaan lukukauden aikana todenneet Peen tarvitsevan jotain piristystä arkeensa. Pakko myöntää, että muutamat tekeleet materiaalien värivalintojen yhteensopivuudesta pystyrisun, pääkukkien ja lisukkeiden mittasuhteista ja kulmista toistensa suhteen olivat kauniita ja onnistuneita. Tätäkin lajia on täällä harrastettu jo vuosisatoja, ja se on edelleen suosittua, joten on siinä ollut aikaa ja porukkaa miettimään, mikä näyttää hyvältä.

Uutta harrastusta näistä ei tällä kertaa löytynyt, mutta kokemuksena oli toki ainutkertainen. Toivottavasti. Varmaa on, että lukukauden päätös tuskin koskaan tulee olemaan mitenkään vastaanvanlainen.

Tunne vuosikymmenten takaa

Jo ennen muuttoamme Sendaihin yritin opetella japanilaisia kirjoitusmerkkejä älypuhelimen sovelluksella, jossa pitää valita näytetystä merkistä oikea merkki (tavu) neljästä vaihtoehdosta. Poissulkevalla menetelmällä nuo 46 erilaista hiragana-merkkiä ja 46 erilaista katakana-merkkiä oppi tunnistamaan aika nopeasti, tilastollisesti 997/1000 meni aivan oikein. Jo silloin tajusin, että nyt on mahdollisuus kokea tunne, jota aikuisena ei enää uskoisi voivansa kokea.

Espanjan MM-korisretkellämme keskustelin erään matkaseuralaiseni - joka on kovin viehtynyt t-paitoihin - kanssa SuperDry-merkistä. Hän kertoi merkin olevan brittiläinen laatutuote, josta saa pulittaa enemmän kuin t-paidoista pitäisi. Ihmettelin merkin alkuperää, samalla logolla varustettua tuotetta - supadraita - totuin lähinnä litkimään viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa Japanissa käydessäni, se kun on japanilaisen Asahi -olutmerkin mainostunnus. Madrid-Bilbao-Barcelona -kiertueelta palattuamme ehdin vielä paikalliseen (suomalaiseen) ostoskeskukseen kuvaamaan merkkiä myyvän kaupan ikkunaa.

Superdry -tekstin päällä on aluksi kanji-merkkejä, jotka periytyvät kiinalaisista merkeistä, ja joista en tajua mitään. Mutta niiden jälkeen suluissa lukee hiragana-merkinnöin (tavuttaen) shi-na-sa-i, ja sen kun iskee googleen, niin voi viettää hetken miettien, miksi edes aloitti tämän blogin lukemisen.

Yhtä kaikki, tarkoitukseni oli kertoa siitä hetkestä, kun pieni ihminen, nykyään kai ikähaarukassa 4-7 vuotta, haluaa oppia ja oppii lukemaan ympärillään olevaa informaatiota. Meistä tuskin kukaan voi väittää muistavansa tuon maagisen hetken, kun huomasi tajuavansa (nyt seuraa esimerkki), että tuossa tiekyltissä lukee "Hämeenlinna 130" ja että tuo paikka on ilmeisen kaukana tai sitten ihan vieressä. Ihan sama, mutta että nyt-mä-osasin-lukea-tuon-kyltin-ja-sen-mitä-siinä-sanotaan. Jos muuten väität muistavasi, niin sitten sinulle on käynyt jotain yksilönkehityksellisesti poikkeuksellista.

Nyt en siis tarkoita vieraan kielen ensimmäisten sanojen ymmärtämistä, vaan jotain kaukaisempaa. Milloin tahansa - ainakin joka syksy - voi ottaa mukavaksi pikku puuhasteluksi ilmoittautua syksyllä kansalaisopistoon ja aloittaa uuden kielen opiskelu. Ihan eri asia on oleilla ympäristössä, jonka kirjallista viestintää ei pysty edes lukemaan. Pikku puuhastelusta ei ole nyt kysymys kuin allekirjoittaneen osalta, kun tätä kummallisesti kirjoitettavaa kieltä yrittää omaksua. Tähän ei auta kuin raaka harjoittelu, kuten

yhteiset iltahetket omien kotiläksyjen parissa. Toisella vaan taso on yliopistollista keskitasoa, toisella vapaaehtoisjärjestön "Aloittelija-A-ryhmän-piirusta-paperiin-malliin-mukaan-jos-pystyt" -tuherrusta.

Sain muuten näistä ensimmäisistä venkuroista

hanamaru -punakynäsuttauksen paperien päälle. Opettajamme englannintaidoilla se tarkoittaa "very good". Oli myös pelkkä "good" -vaihtoehto. Ihan mitä tahansa tuhertajia tässä ei siis olla.

Mutta se hetki..., kun yht'äkkiä huomaa ymmärtävänsä edes jotain edessään seisovasta raapustuksesta. Se tunne on hyvin kaukaa, ainakin kolmen vuosikymmenen takaa.