Jouluun laskeutuminen 1 - Lukukauden päätös

Joskus kävi mielessä, että tänä vuonna pääsemme hieman vähemmällä jouluhössöttämisellä. Tavallaan niin on käynytkin, mutta toisaalta joulua on tuupattu ympäristöstä aikaisempia vuosia enemmän. Tiettyjä samoja elementtejäkin on ollut. Lukukauden päätös, lahjojen lähettäminen, jouluglögin ja -piparien metsästys, joulusaunan varaaminen, joulujuhlat, muutamia mainitakseni.

Ilmeisesti samana aamuyönä, kun Halloweenia riekkunut japanilaisnuoriso vielä etsi tietä kotiinsa, kaupoissa ahkeroitiin kuorruttamalla kaikki niin jouluiseksi kuin olla ja voi. Reilu seitsemän viikkoa niissä on nyt kuunneltu monenlaisia versioita joululauluista. Mitä lähemmäs joulua on tultu, sitä lähemmäs kaakkoa kauppojen äänentoiston vahvistinten volume-nupit ovat kääntyneet. Sain tänään japanin keskustelutunnilla käsityksen, että joulupukki tulee täällä käymään tänään eli aatonaattona. Tänään (23.12.) on myös kansallinen vapaa, kun on sattunut keisarin syntymäpäivä mukavaan kohtaan. Olispa Saulilla synttärit sopivasti, niin voisi alkaa harkita kansalaisaloitetta. Kun on herra syntynyt elokuun loppupuolella, niin en viitsi vaivautua. Voi olla, että huomenna kaupoissa hössötetään jo uudestavuodesta, se kun on täällä enemmän perhejuhla. Joulua vietetään kai enemmänkin kavereiden kanssa.

Lukukauteni päättyi viime viikolla toisaalta hyvin perinteisiin tunnelmiin, toisaalta hyvinkin erilaisesti. Viime viikon tiistain tunnilla - jolla oli viimeistä kertaa opetusta tänä vuonna - opettaja totesi taululle piirtäen, että Tee-san on luokan kunkku. Ihan tuttuahan tietty mulle (sori vaan vanhat luokkakaverit), mutta piti silti ottaa todisteeksi ihan kuva.

Oikeasti me siis harjoittelimme kuin -vertailumuotoja, ja tasan ensimmäistä (ja varmaan viimeistäkin) kertaa olen luokan suurin ja pisin, ja vielä selkeästi. Siitä tuo piirros. Mainittakoon, että kesken lukukautta ryhmäämme liittyi toinen mies, rakkaan naapurimme Ruotsin edustaja Marcus-san. Heppu on rakettitieteen tohtori, ja omaa joko hyvät hermot tai huumorin, koska on jaksanut istua vieressäni melkein kaksi kuukautta. En toisaalta ole vielä käyttänyt bravuurilauseitani, kuten "Älgen stor på gränsen till utrutningen" tai "Det lönar sig inte för mig att nöja mig med boken". Arvelin, että hänen alansa taitaa olla jo ihan sanonnankin "Ei tää mitään rakettitiedettä oo" mukaan aika vaikea, mutta hänen mukaansa sitä voi verrata ilotulitusrakettien ampumiseen. Tulta alle ja sillä selvä. Ei sen vaikeampaa. No, kohta koittaa hälle sesonkiaika. En ole tosin kuullut mitään kovin suurta Ruotsin avaruusohjelmastakaan.

Viimeisellä kerralla, viime viikon torstaina, oli sitten kulttuuria. Siis ihan mun vahvinta alaa... NOT. Sekä meidän että edistyneempien ryhmän opettajat olivat kyllä panostaneet. Ensin kirjoitettiin paremmalle paperille paremmalla musteella vuodenaikojen kanji-merkkejä. Sitten oli johdatus japanilaiseen teeseremoniaan, ja lopuksi vielä ikebana-oppitunti eli japanilaista kukkien asettelun harmoniaa. Pääsin läpi noista kaikista, mutta jos niistä olisi arvosana annettu, niin kolmen lajin yhteistulos olisi voinut lähestyä kasipuolta.

Sain mukaani vain kuvassa olevan fuyu (talvi) ja aki (syksy) teokseni, vaikka mielestäni natsu (kesä) ja haru (kevät) olivat ihan yhtä (epä)onnistuneita.

Teen valmistaminen ja nauttiminen oikeaoppisesti on Japanissa tarkkaa puuhaa. Astioiden asettelusta, veden kaatamisesta astiasta toiseen, teen vispilöimisestä, kupin kiertämisestä kädessä ennen nauttimista ja muutamasta muusta välivaiheesta on varmaan kirjoitettu täällä väitöskirjoja. Yhtä varmasti kirjoihin ja kansiin on päätynyt ikebana eli kukka-asetelmien lainalaisuudet.

Sain kukka-asetelman ihan kämpälle vietäväksi. Opet ovat varmaan lukukauden aikana todenneet Peen tarvitsevan jotain piristystä arkeensa. Pakko myöntää, että muutamat tekeleet materiaalien värivalintojen yhteensopivuudesta pystyrisun, pääkukkien ja lisukkeiden mittasuhteista ja kulmista toistensa suhteen olivat kauniita ja onnistuneita. Tätäkin lajia on täällä harrastettu jo vuosisatoja, ja se on edelleen suosittua, joten on siinä ollut aikaa ja porukkaa miettimään, mikä näyttää hyvältä.

Uutta harrastusta näistä ei tällä kertaa löytynyt, mutta kokemuksena oli toki ainutkertainen. Toivottavasti. Varmaa on, että lukukauden päätös tuskin koskaan tulee olemaan mitenkään vastaanvanlainen.

Asioita, jotka ovat toisinpäin eli päinvastoin 1

Varsinaisesti ei voi sanoa, että olemme täällä Japanissa toisella puolella maapalloa kuin Suomi, koska olemme samalla pallonpuoliskolla, katsotaan asiaa sitten itä-länsi- tai pohjois-eteläsuunnassa. Joskus aikoinaan on siis jossain sovittu, että Suomi ja Japani kuuluvat itäiselle sekä pohjoiselle pallonpuoliskolle. Tarkemmin ajatellen on niin, että tuota pohjoista puoliskoa ei ole oikein voinut valita. Päivämääräraja sen sijaan taitaa olla sovittu juttu. Korjatkoon joku maantieteilijä tai mukaviisas, jos paremmin tästä tietää.

Ei, täällä eivät ihmiset kävele millään tavalla kummallisesti (paitsi juuri siellä, missä pitäisi pyöräillä), eikä vaarana myöskään ole tippua alaspäin pois pallomme pinnalta. Myöskään Etelä-Amerikan valtioissa ei ole sitä vaaraa, vaikka ne sijaitsevat eteläisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla, siis täysin vastakohtaisesti meidän vinkkelistämme. Muutama asia on silti Japanissa hieman toisin kuin koti-Suomessa.

Ensimmäisenä mieleen tulee rahaliikenne. Siinä missä Suomessa ei pankissa juurikaan enää näy pankkitätejä tiskien takana, niin täällä näkyy useitakin, välillä samankin luukun takana. Se nyt ei vielä ole kovin kummallista. Mutta kun pitäisi laskut maksaa, niin pankkiin ei täällä kannata mennä, ellei erityisesti tykkää palvelumaksuista tai ole niin yksinäinen, että haluaa vaan jutella jonkun kanssa, ja pankkitätikin kelpaa. Koska en ole kuullut kenelläkään olevan minkäänlaista palvelumaksu-obsessiota, niin avaan tätä hieman.

Kun Japanissa haluaa maksaa omalla pankkikortillaan oman pankin maksuautomaatilla omassa pankissa laskunsa, siis hoitaa itse käytännössä kaiken käytännön toiminnan, siitä menee palvelumaksu. Pankkitiskillä käteisellä maksettaessa maksuja ei mene. Pankkiin ei silti kannata mennä, koska jokaisen kulman takana olevassa kombini-pikkukaupassa maksun voi maksaa erittäin nopeasti ja käteisesti kassalla. Ei tarvitse jonottaa, käteisellä maksetaan, laskusta jää kuitti, johon läimäistään muutama leima (kokemuksen mukaan 3-4 / lasku), ja kaupat ovat auki 24/7.

Tarkkana pitää myös olla omalla pankkikortilla automaatilta omaa rahaa omalta tililtään nostaessa. Hetki ja paikka pitää valita oikein. Viikonloppuisin ei kannata lompakontäytettä muurilta noutaa, sillä silloin menee palvelumaksu. Arkenakaan ei iltaisin kannata korttiaan automaatille tarjota, sillä yhden ostoksen vähemmän rahoillaan saa silloinkin sadan jenin kaupasta. En uskalla harkitakaan muuta kuin oman pankin automaatin käyttöä. Todennäköisesti pankkien jenit olisivat kilpailevan pankin automaatin käytön jälkeen niin sekaisin, etteivät palvelumaksut pysyisi enää kolminumeroisina.

Olisi mukavaa, jos korttia (mitä noita nyt on ... V, MC, A, DC) voisi vinguttaa, kuten kotona on tottunut. Ne vaan eivät kelpaa kovinkaan kaikkialla. Tämä maa toimii käteisellä. Vaihtorahaa tarvitaan sinne sun tänne, mutta virheitä ei juurikaan satu. Yksi syy tähän on, että paikoissa, jossa rahaa käsitellään vähänkin enemmän ja useammin, kuten ruokakaupoissa, kassakoneet suoltavat sisuksistaan vaihtorahat täysin tasan seteleinä ja kolikoina, riippuen tietenkin laskun summasta ja siitä, paljonko niihin on rahaa syötetty. Kassatoimihenkilölle ei siis jää kuin rahan välittäminen asiakkaalta koneelle ja takaisin.

Kauppojen kassojenkin on muuten pakko puhua täällä koko ajan. Ei siis niiden laitteiden vaan ihmisten. Välillä sitä miettii, kumpi näistä on enemmän kone. Kassaihminen toistaa koneen näyttämän summan tai kertoo, mikä tuote on kyseessä. Ihan kuin sitä ei itse näkisi, tuotteen kun itse on koriinsa nostanutkin. Jopa sadan jenin kaupassa, jossa kaikki tuotteet ovat samanhintaisia, pitää laskea ääneen, montako tuotetta siinä nyt menee kassan läpi. Ihan kuin sitä ei itse uskoisi, että on niinkin monta tuotetta kaupasta löytänyt. Vähän on tehnyt mieli alkaa luetella ääneen summittaisesti ihan vaan joitakin lukuja sieltä täältä, tai "randomisti", kuten nuoremmat väestönosat nykyään asian ilmaisevat.

Kun maksun aika koittaa, ja kortti yllättäen kelpaakin, pitää muistaa esitettyyn kysymykseen vastata "ikkai" tai jotain sinnepäin. Kortilla maksettaessa kysytään, montako kertaa höylätään. (Useammin höylätään magneettiraitaa koneeseen, sirumaksupäätteet ovat harvinaisempia.) Joillakin paikallisilla korteilla on edullisempaa maksaa ostokset useammassa osassa, siis jakaa maksu osiin eli useaan maksutapahtumaan. Niinpä, koska tässä maassa on pakko mennä liike-elämän ihmisillä paljon aikaa käteisen käsittelyyn, niin eihän koneitakaan saa päästää vähemmällä, ja niille pitää tarjota puuhaa miljoonien maksutapahtumien käsittelyssä. Maksuaikaa kortilla maksettaessa tulee mukavasti lisää. Kolme viikkoa sitten tehty ostos näkyi tänään kortin tiliotteella, joten marraskuussa tehdyn korttiostoksen maksan tammikuun viimeinen päivä.

Kuva tähän loppuun olisi kiva, mutta kun ei ole kehdannut räpsiä pankeissa eikä kaupoissa.

Ravinnonhankinta 3 - Kaiten-sushibaarissa voi myös tilata

Meillä on jo kantahihnasushiravintola, jossa tulee käytyä vähintään kerran viikossa, ja ainakin keskiviikkoisin. Eilen sain kunnian tilata lautasia ihan itsekin, kun hiraganojen kirjoittaminen ei enää ole aivan tuskaisen hidasta. Kyllä chef niistä selvää sai, ihan olivat annokset niitä, mitä pitikin. Paikan pääkokki muuten tekee susheja aivan hurjalla vauhdilla, on tainnut niitä jonkun verran vääntää.

Innostuin sen verran, että tilasin pari annosta myös suullisesti. Onneksi ravintolassa oli normaalia hiljaisempaa, eikä todisteita jäänyt. Lohen hieman ontuvasta ääntämyksestä - se on saamon, ei salmon - huolimatta annokset näyttivät jälleen miltä pitikin. Jälkeenpäin ihmetytti, että unohdin tilata helpoimman annoksen, eli hamburg-sushin. Kyllä, riisipalleron päällä on pieni jauhelihapihvi ja majoneesia.

Lopputulema hihnasushiateriasta on siis aina pino erivärisiä tyhjiä lautasia. Tässä esimerkissä olevasta 17 vihreän ja sinisen lautasen yhdistelmästä selviää kassalla reilulla parilla tuhannella jenillä eli noin 15 eurolla. Tuo on muuten meidän melko säälittävä ennätys, siis kahdestaan nautittuna.

Kantapaikkamme kassakoneen asiakasnäyttö on rikki, joten tarjoilija sanoo hinnan, ja sitten kaivetaan kuvetta. Luvuissa on vielä opettelemista, vaikka pyytäisi miten "Yukkuri, onegaishimasu". (Hitaasti kiitos). Eilinen sen-go-hyaku-hachi-juu-san-en olisi pitänyt kuulla ja tajuta, mutta tarjoilija oli jo ehtinyt kirjoittaa summan lapulle. Pee kertoi, että tuo tuossa harjoittelee vasta, ja lappu laitettiin nopeasti piiloon. Ehkä olisin maksanut 1583 jeniä, ehkä en olisisinut.

Kulttuuria se on varsinkin koriskulttuurikin 2 - kuten myös ryhmätanssi- sekä ostoskulttuuri

Puolitoista kuukautta sitten oli vielä lämmintä ja oli sunnuntai. Nyt on enää sunnuntai, eikä sekään ihan vielä. Lähdimme pyöräillen Xebio Areenalle katsomaan FIBAn 3 vastaan 3 katukoriksen maailmankiertueen lopputurnausta, joka kulki markkinointinimellä "Tokyo Finals". Eihän Tokioon ole Sendaista matkaa kuin 350 kilometriä. Jostain syystä finaali järjestettiin Tokion sijaan Sendaissa, emme siis polkeneet kohti etelää.

Kolmen kilometrin jälkeen polkaisumme keskeytyi ensimmäisen kerran, kun yksi Sendain pääkaduista oli kansoitettu ryhmätanssiesityksin. Kyseessä oli Yosakoi -festivaali (linkki), johon ryhmät olivat valmistautuneet ilmeisen huolella. Katu täyttyi askelista.

Xebio Areenalle on matkaa kämpältämme reilu kahdeksan kilometriä. Kaupunkipyöräily on aika hidasta, johtuen lähinnä liikennevaloista ja kävelijöistä, siis kaikesta turhasta liikenteestä. Jos kaikki pyöräilisivät, eivät olisi autot ja kävelijät tiellä, ja kaikilla olisi kivampaa (ja sitten herätys, ohoi). Oikein mukavan puolen Sendai näytti jokitörmillään, joilla muutamat perheet viettivät sunnuntain eväsretkeä.

Kun vihdoin pääsimme pelipaikalle, olivat neljäsosafinaalit eli puolivälierät menossa. Paljon muutakin ohjelmaa olisi ollut katseltavaksi, mutta päätimme seurata itse asiaa, jossa juuri Bucharestin joukkue oli tiputtamassa Jakartaa jatkosta.

Seuraavassa ottelussa myllyttänyt Team Saskatoon Kanadasta vaikutti muita näkemättä pieneltä voittajasuosikilta. Ehkä se, että joukkue tiputti Chicagon turnauksen voittajan "Denver"in - eli itse jenkit - jatkosta, vaikutti veikkaukseen. Kentällä oli toki hyviä pelaajia, mutta selvästi amatöörejä, sen verran kulmikkaita muutamat "movet" olivat. Team Saskatoonista löytyi pari värikästä pelaajaa. Willie Murdaugh oli mukana hyvässä ja pahassa, ja onnistui varsin hyvin kuumentamaan vastustajansa. Pieni, mutta nopea ja näppärä Michael Linklater teki ennen finaalia ihan mitä tahtoi.

Kolmosten heittokisan jälkeen välierissä Team Saskatoon joutui todella koville Bucharestin mörköjen kanssa, kun taas "Novi Sad" Serbiasta pääsi finaaliin helpommalla peittoamalla Slovenian "Kranj"in. Vaikka Saskatoonin pitkä mutta vaalea sentteri passaili donkkikisassa, niin mikään ei auttanut Novi Sadi'a vastaan, joka vei finaalin ja 20 000 ameriikanräpylää loppujen lopuksi melko helposti.

Tapahtuma oli arvonsa mukaisesti hyvin järjestetty, ja ohjelmaa riitti kaikenikäisille ja -tasoisille koripallofaneille. Myös lajiin vihkiytymättömät (harva on muuten vihkiytynyt siinä enempää kuin allekirjoittanut) löysivät varmasti lajin hienouksia ja kokivat tunnelman.

Kotimatkalle pimeään iltaan lähdimme Areenan viereisen urheiluliikkeen kautta. Ihan tarkoituskin oli siellä vierailla, sillä pari ostosta oli harkittuna. Mukaan tarttui tietenkin yksi heräteostoskin, mutta kun oli niin oman seuran väreissä, niin oli ihan pakkohankinta. Varoitus: Tämä voi olla uhkaus pelaamisen jatkamisesta sitten joskus. Kassalla pieni japanilainen tyttö pulputti ties mitä kohteliaisuuksia, mutta en tietenkään ymmärtänyt sanaakaan. Mietin, että jos liikkeessä olisi meneillään "Vuoden älyttömin ostoskombinaatio" -kisa, voisin olla aika vahvoilla. Joko koristossut-tennispallot-joogamatto -yhdistelmä kertoo mielettömästä (sanan varsinaisessa merkityksessä) multisporttisuudesta tai sitten säälittävistä yrityksistä räpeltää mitä milloinkin, mutta vähintään kunniamaininnan se kisassa olisi saanut.

Kotimatkalle osui vielä lisää yosakoi -kulttuuria, kun tanhut kaupungilla olivat päässeet tosissaan vauhtiin. Hienoja esityksiä, pakko myöntää. Harrastus tuntuu sopivan niin ikään kaikenikäisille. Jos ei tanssiminen kiinnosta, niin aina voi heilutella oman tiimin valtavaa lippua esitysten taustalla. Mutta tietenkin vain oikeaan aikaan.

Semmoinen idea päivästä jäi mieleen, että pitäisiköhän omassa maalaiskunnassakin päivittää nuo 3 vs 3 säännöt (linkki suomenkielisiin sääntöihin) vauhdikkaammiksi. Pelihän ei ole paljoakaan poikki, kun korin jälkeen vastustaja jatkaa peliä heti törmäyskaaren sisältä käyttämällä pallon kolmosviivan takana. Muutama muukin pikku viilaus ihan virallisissa säännöissä on, kaikkia ei tosin ole tarpeen lähteä toteuttamaan. Kannattaa katsoa tämän bloggauksen korisaiheisia linkkejä, jos aihe enemmän kiinnostaa.

Mikä on parempaa kuin halpa olut?

Vastaus on tietenkin ilmiselvä, mutta en silti meinannut uskoa, kun ison japanilaisen Kirin -panimon konsultti ilmestyi ruokakaupassa tarjoamaan näytettä uudesta oluesta.

Vaikka japaninkieli ei vieläkään suju, niin ehkä olisin tuon "muryoo"n ymmärtänyt, koska kyse on näinkin tärkeästä asiasta. Oluenjakelija oli joskus opiskellut muutaman kuukauden Lontoossa ja puhui olosuhteisiin nähden hyvää englantia. Olosuhteilla tarkoitan, että täällähän ei englantia kuule, eikä sitä kukaan opi vahingossakaan edes televisiosta. Elokuvat dubataan pahemmin kuin Saksassa aikoinaan. Mies kertoikin, että on mukavaa saada puhua englantia, kun sitä ei täällä niin harvoin puhumaan pääsee.

Vaikka japanilaisilla tuntuu olevan aina kova kiire, varsinkin töissä, niin silti löytyy aikaa vaihtaa muutama sana ihmisten kanssa. Tällä työntekijällä ei kiirettä tuntunut olevan, ehkä hän luotti, että saa päivän aikana lavallisen tuotenäytteitään jaettua. Ehdin kertoa, että vaimoni on luvannut viedä minut Kirinin panimoille tutustumisretkueelle. Etäisyyttä niille lähteille ei ole kuin tunti junalla tai bussilla. Joka päivä sitä odottaa "kiree"tä vaimoaan kotiin, ja toivoo, että olisiko tämä se päivä, jolloin noille virvoittaville lähteille pääsee. (Katso japani-suomi -sanakirjasta "kirei" - lausutaan kiree.)

Entä mikä on parempaa kuin ilmainen olut? No, vastaus on ilmiselvä. Minulla kävi itse asiassa aika tuuri, koska käyn tuossa seudun isoimmassa ruokakaupassa aika harvoin, ja konsultti kertoi olevansa siellä vain juuri tänään. Kysyin tietenkin, missä hän on huomenna, mutta hän kertoi olevansa melkoisen kaukana toisessa prefektuurissa. Todennäköisesti hän on jossain lähempänä, muttei uskaltanut kertoa sitä, koska epäili, että löytäisin sinnekin.

Tästä viimeisestä kuvasta selviää, ettei kyseessä ollut ihan ihka aito olut, vaan tuollainen siman ja oluen sekoitus - siis radler. Hyvin se kelpasi paistetun lohifileen huuhtojaksi. Kyllä pitäisi ottaa Olvin ja kumppaneiden markkinointimallia. Kotinaapurustoon haastetta - kauppias hoitaa homman. Nyt olisi paikka näyttää, että tuolle sloganille löytyy myös katetta.

Lista 1 - Työvoimasto ja Lista 2 - TV-show:t

Tästä bloggauksesta ajattelin tehdä päivitettävän kokoelman erilaisia listoja erilaisista asioista. Huomiot ja aiheet ovat täysin satunnaisesti valittuja, mitä nyt on silmiin osunut ja ihmetyttänyt. Tarkoitus ei ole kyseenalaistaa (no ehkä vähän) tai arvostella (kovin paljoa) järjestelmää.

TV-show:t - hillittyjä nuo japanilaiset (TOP 4+)
23.11.2014

Meillä kun ei täälläkään ole televisiota, niin tuli lauantai-illan ratoksi katsottua juutuubista vähän paikallista tv-kulttuurihistoriaa. Nämä ovat jo useaan kertaan sähköpostit ja veisbuukit kiertäneet, mutta koska tiedän, että muutamat harvat - mutta sitäkin tärkeämmät - blogin lukijani ovat voineet välttää tietoisuuden näistä, niin seuraavassa on linkkilista omista suosikeistani. Japanilaisethan ovat ennen kaikkea hillittyjä, ja hyvin tärkeää on säilyttää kasvonsa, mutta ilmeisesti ei koko kansan edessä.

1. Vaikka tekee kipeää, niin ykköseksi nostan tästä, melko kattavasta kokoelmasta, tuon ensimmäisen osuuden. Tavallaan vetää hiljaiseksi, tavallaan naurattaa. Loput voi katsoa joskus toiste, jos uskaltaa.

2. Klassikko, joka on näistä ehkä puhkikulunein, mutta jaksaa hämmästyttää vielä vuosien jälkeenkin.

3. Lähes yhtä järjetöntä, mutta hieman vaihtelevampaa sekoilua edustaa "Laatikkomuuri" -leikki, jossa erityismaininnan saa leikkijöiden ja juontajan voimakas vuorovaikutus, sanailudynamiikka.

4. Listaa voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta jos on jaksanut tänne saakka, niin voi vielä miettiä, miten itse pärjäisi "Isoisän pelastamisessa". Entä miten monen pysähdyksen taktiikalla kisaan lähtisi?

Hieman tarkemmin kun näitä vilkaisee, niin ehkä huomaa, että taitaa olla suurimmaksi osaksi sama porukka, joka näitä kisailuja on kansalleen työstänyt. Lopuksi K-18 varoitus: yhden linkin loppupuolella näkyy tissejä.

No okei, yksi vielä, mutta opettavampi eli kielenopiskeluun. Varo korvamatoa.

Työvoimastolle tekemistä (TOP 3)
13.11.2014

1. Setä virka-asussaan seisoo ennen bussipysäkkiä ja pitää pystyssä kylttiä, joka ilmeisesti kertoo, että bussipysäkki alkaa: Ei saa parkkeerata (tai jotain, ehkei saa pysähtyäkään).

Bussipysäkin jälkeen seisoo sitten toinen setä virka-asussaan ja pitää kädessään kylttiä, jossa todennäköisesti lukee, että bussipysäkki päättyy. Kumpi on esimies, kumpi alainen? En ole varma, ehkä tuo ennen pysäkkiä seisova, koska hänen hommansa on vastuullisempi ja kevyempi.

2. Ehdottomasti rauhallisin hetki viikossa opiskelija-asuntoalueellamme on lauantaiaamu. Silloin ei kukaan, eikä mikään liiku yhtään mihinkään, eikä mistään, saati millään. Juuri silloin on nähty tarpeelliseksi vartioida tuota rauhan tyyssijaa. Vartija-setä komeassa virka-asussaan tulee aamukahdeksalta ja tekee täyden vartiopäivän poistuen vasta myöhään iltapäivällä käveltyään koko päivän ympäri asuntoaluetta. Muina päivinä vartijaa ei näy. Ehkä hän on osa-aikaviikonloppueläkkeellä.

3. Isommissa ja pienemmissäkin risteyksissä sedät (yksi per kulma) kirkkaankeltaisissa (tai edellisiä vastaavissa) virka-asuissaan ohjaavat kevyen liikenteen väylien kulkijoita ohittamaan itsensä ja ylittämään raskaamman liikenteen väylän. Turha kai mainita, että on noissa risteyksissä myös ihan tavalliset liikennevalot sekä kevyelle että raskaammalle liikenteelle, ja ne ovat aivan täydessä toiminnassa.

Tällä työllä on listaykköstä tuplasti, ja listakakkosta nelinkertaisesti työllistävämpi vaikutus. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että risteyksiä on kaupungissa enemmän kuin bussipysäkkejä tai asuntoalueita. Epäilen, että tämä listakolmosen homma on japanilaisten pikkupoikien unelma-ammatti, koska siinä saa työkseen heilutella valomiekkaa, vaikkakin vähän pienempää kuin elokuvien esikuvilla, mutta kuitenkin. Kuvien liikenteenohjaajilla ei ole valomiekkoja, he ovat varmaankin vasta työharjoittelussa.

Toivottavasti kukaan kyseisten ammattikuntien tai heidän koneistonsa edustajista ei osaa suomea. Mutta jos kuitenkin joku osaa, niin se joku ei koskaan hae internetistä mitään hakusanoilla "Suomipoika Sendaissa" tai edes sinnepäin.

Ravinnonhankinta 2 - Välipalakala ja pari kaveria

Japanilaiset syövät tunnetusti paljon kalaa. Aika paljon siihen varmaan vaikuttaa se, että saarivaltioissa yleensä on vettä joka puolella ympärillä. Japani on lisäksi melko pitkä ja kapoinen saarivaltio, joten ongelle ei ole kovin pitkä matka mistään.

Olemme kaupungilla kulkiessamme useaan otteeseen ihmetelleet, miten eräiden isoin kalakyltein varustettujen kioskien oville riittää aina jonoa.

Kalabaari iltavalaistuksessa, jonoa ei edes ulos saakka.

Eräänä iltapäivänä, kun olimme pyöräilemässä keskikaupungilta asunnollemme päin, vaimon lausunnot alkoivat kuulostaa sellaisilta, että sitä pitää pian ruokkia, sillä nälkäisen vaimon pelko on viisauden alku. Ainakin jos se sattuu olemaan oma vaimo, ja nimenomaisesti tämä kyseinen vaimo. Onneksi matkan varrella on kalabaari.

Hetken ulkona jonotettuamme pääsimme tarkkailemaan, mistä on kyse. Kuvat yrittävät sen kertoa (tarkennukset ja kommentit osoittamalla).

Kyseessä on siis vohvelikala (tai kalavohveli) täytteellä. Takuulla juuri (tiskiltä) pyydetty ja maistuu vielä paremmalta kuin näyttää. Ei mikään nutellantyyppisellä täytetty voi tosin pahaakaan olla. Muitakin täytteitä olisi ollut ja varmaan on muissa putiikeissa enemmänkin. Täältäkin olisi saanut mm. gyutan-täytteellä. Gyutan eli naudankieli on paikallinen erikoisuus ja ravintoloiden herkku. Gyutan-täytteinen vohveli olisi ollut jopa makeita versioita edullisempi, mutta voi olla, että jatkamme valitsemallamme linjalla.

Aika pitkään piti nälkää loitolla tuo fisu. Sen energiamäärällä pitäisi suositusten mukaan elää varmaan kolme vuorokautta. Hieman terveellisempiä vaihtoehtoja löytyi Seiyu-ruokakaupan hyllyltä.

Tai en tiedä terveellisyydestä. Mansikkakausi on täällä avattu. Kuvasta ehkä näkyy, että jokainen mansikka paketissaan on täydellisen muotoinen ja värinen. Koska kaikki pakataan vähintään kaksinkertaiseen muoviin, niin epäilen, että nuo mansikat ovat kasvaneetkin jonkinlaisessa muovimuotissa. Voi olla, että mansikat jää maistamatta, mutta ananaspaloja sen sijaan tekee useasti mieli. Ne ovat todella makeita ja raikkaita, vaikka rasiassa ovatkin.