Parturissa ei palella

Sendaissa näkee aika vähän kaljuja ihmisiä. Vähän kaljuja on kyllä, mutta ihan kaljuja en ole nähnyt yhtään. Kun siis yli miljoonalla ihmisellä kasvavat hiukset keskimäärin koko ajan, niin muutama parturikin kaupungissa tarvitaan.

Parturiliikkeen tunnistaa (kuva tulossa myöhemmin) sen julkisivun edessä pyörivästä sinipunaisesta kiemurasta, joka antaa vaikutelman, että sininen ja punainen nauha putkessa menisivät koko ajan ylöspäin. Taitaa tuo mainos/tunnus olla peräisin Yhdistyneistä Valtioista Ameriikan, kuten ehkä vähän valitettavan moni juttu täällä. Pitäisi tutkia kulttuurihistoriaa aika paljon enemmän, että ymmärtäisi, miksi tämä kansa ottaa niin paljon asioita arkeensa kansalta, joka aikoinaan tiputti heidän niskaansa pari isompaa pommia isompaa pommia.

Koska hiukseni eivät enää mahtuneet suurimmaksikaan osaksi uimalakin alle, rohkaisin mieleni, ja astuin erään parturin ovesta sisään. Ihan sattumalta en putiikkia kuitenkaan valinnut. Kävelin eilen kahteen kertaan kauppareissulla kyseisen liikkeen ohi, ja se on kymmenistä näkemistäni partureista ainoa, jonka ikkunassa on kuvia miesmalleista, joiden hiustyyli sopii jotenkin omaan käsitykseeni hiustyylistä. Hieman kummallista on kyllä mainostaa länsimaisilla, vaaleahiuksisilla miesmalleilla täällä, jossa kaikilla on lähes pikimustat hiukset. Itse asiassa liike on ainoa, jonka ikkunassa olen nähnyt kuvia.

Hiukan tietysti jännitti, vaikka juuri viimeksi leikkautin hiukseni Baskimaassa ilman yhtään yhteistä sanaa parturin kanssa. Sisällä liikkeessä oli lämmintä, arviolta lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Tavanomaisen konnichiwaan (hyvää päivää) jälkeen käytin ainoan ennaltaopettelemani lauseen keskustelun aloitukseksi ja samalla lopetukseksi. Kun olin tällä saanut selville, että hinta on kohdallaan, minua viitottiin istumaan parturintuolille.

Ensin niskaan tuli pieni pyyhe, sitten etupuolelle liina kaulan ympärille, tämän jälkeen melko kireä kaulanauha, ja kaiken päälle vielä nämä kerrokset peittävä lakana. Hiushiventäkään ei varmasti päässyt vaatteilleni tuon setin ohi. Kaulanauhan kireys tarkistettiin vielä erikseen. Jos se olisi ollut vähänkään kireämmällä, olisi pitänyt ottaa Peelle todisteeksi pari kuvaa, että parturissa tosiaan olen iltapäivääni viettänyt.

Itse parturointi oli japanilaisen tehokasta, kunhan ensin löytyi kuva, joka jälleen vastasi käsitystäni hiustyylistäni. Ensin hiukset kasteltiin hyvin lämpimällä vedellä, sitten löytyi jakaus prikulleen. Parturitäti oli aikaisemminkin saksinut, sillä hän ei ollut enää ihan nuori, ja lisäksi hän hoiti saksillaan kaiken senkin, minkä yleensä hoitaa surraava kone. Sakset kävivät tiuhaan ja pienellä "välityksellä".

Kun luulin, että toimitus oli ohi, niin täti alkoi kysellä shampoota. Kieltäytyminen vaati sanallisen viestinnän yritysten lisäksi käsimerkkejä. Kun jälleen luulin, että toimitus oli ohi, koska minut oli jo suurimmaksi osaksi kuorittu liinavaatekerroksista (huomaa kolme (3) peräkkäistä sivulausetta), niin parturi kaivoi laatikostaan parturin partaveitsen - siis sellaisen, joita näkee ameriikkalaisissa leffoissa. Sain hyvin lämpimän partavaahtokerroksen niskaan ja korvien ympärille, jonka jälkeen niskavillat ja haituvat korvien ympäriltä ajeltiin partaveitsellä. Siistiä tuli. Vielä rahat kaksinkäsin ojentaen parturille, pari-kolme arigato-gozaimasta (paljon kiitoksia) ja viileäntuuleaan syysiltaan.

Ai niin, koko toimituksen ajan katselimme (siis minä ja parturini) telkkaria, josta tulevaa ohjelmaa luulin ensin taifuunidokumentiksi, mutta joka sitten ehkä kuitenkin kertoi japanilaisen koomikon perhetaustasta. Dokumenttiosuuden ajan tuon ilmeisen koomikon naamaa kuvattiin oikean yläkulman pienessä ruudussa hänen istuessaan elokuvateatterissa dokumenttia katsomassa. Välillä tuo naama äänteli ihmettelevään sävyyn selvästi liikuttuneena. Dokumenttiosuuden jälkeen haastateltiin ilmeisesti hänen vanhempiaan ja kerrottiin heidän taustoistaan, ja varmaankin kyseltiin heiltä koomikon lapsuudesta ja nuoruudesta. Tai sitten koko ohjelma kertoi jostain ihan muusta. On aika vapauttavaa katsoa ohjelmaa, kun saa itse keksiä siitä suurimman osan, ellei ihan kaikkea alkuvirittelystä loppuhuipennukseen.