Kohti uutta tukikohtaa

Finnair parkkeeraa koneensa ihan Naritan kentän kylkeen, joten terminaaliin pääsee suoraan putkea pitkin, eikä tarvitse tuskailla lentokenttäbussissa. Tiesimme, että tästä eteenpäin meistä huolehtii tarkkaan mietitty japanilainen järjestelmä, jossa yksilön ei kannata lähteä liikoja kikkailemaan.

Ihan ensimmäiseksi pitemmän aikaa Japanissa viipyvän pitää saada itselleen ulkomaalaiskortti (tunnettu myös nimellä Alien Registration Card - ihan totta, ei läppä). Joten jonoon muiden yhtä eksyneiden näköisten kanssa. Lyhyen hetken jonotettuamme meidät ohjattiin kohteliaasti sivuhuoneeseen ja pieni huoli heräsi. Mutta ei hätää, tehokkaat virkailijat vain halusivat nopeuttaa prosessia ja avasivat sivupisteen, koska jonossa oli enemmän kuin kolme ihmistä. Passi ja lentokoneessa omakätisesti täytetty maahansaapumisilmoitus tiskiin ja hetken päästä kädessä oli ihan oma, kovamuovinen, korttikoko-standardien muotoinen, omalla kuvalla varustettu, Japanin hallituksen myöntämä "Resident card", joka antaa mahdollisuuden viipyillä maassa tasan yhden vuoden.

Vaikka prosessi oli yllättävänkin nopea, niin matkalaukkujen nouto oli vielä nopeampaa. Ei tarvinnut odotella, eikä paljon valkkaillakaan, sillä montaa matkalaukkua ei hihnalla enää kulkenut. Vielä tullausasiakirja tullivirkailijalle, hetken hiljaisuus, nyökäytys ja se oli siinä. Rouvalta kysyttiin oikein englanniksi, että ovatko tässä kaikki matkatavarasi. Virkailija ilmeisesti yritti kysyä, että ovatko nämä kaikki tavarat sinun. Mutta ei siis minkäänlaista turvatarkastusta Suomesta Japaniin saavuttaessa. Täysin vastakohtaisen kohtelun sai Charles de Gaullen kentällä alkukesästä, kun palasi Afrikan maasta Eurooppaan.

Matkapuhelimen hankinta japanilaiselta operaattorilta Japanin verkkoon on ulkomaan elävälle tehty aika haastavaksi. Siksipä meitä oli vinkattu hankkimaan japanilainen prepaid-liittymä ja puhelin. Mainittakoon, että liittymä ja puhelin ovat Japanissa sama asia eli täysin kytketty toisiinsa (puhelinlaitteesta toiseen siirreltäviä SIM-kortteja ei pahemmin tunneta). Terminaalin myyntitiskeistä löytyi helposti ilmeisen sopiva ehdokas asian hoitamiseen. Mainoksia ja vaihtoehtoja tutkailtiin, halpoja eivät tuntuneet olevan, mutta ei se mitään. Uunituore ulkomaalaiskortti ei ollut vielä voimissaan. Koska kesällä Rouva Peen hakiessa maahanmuuttoviranomaisilta "Certificate of Eligibility" -nimistä sertifikaattia meillä ei vielä ollut tulevaa osoitettamme tiedossa, niin sitä ei myöskään oltu kirjoitettu ulkomaalaiskorttiin. Tämän vuoksi meille ei voitu myydä edes prepaid-liittymää ja puhelinta. Tämä enteili lupaavaa jatkoa, saimme siis esimakua tulevasta viikosta.

Tähän väliin on pakko kertoa 28 sekunnin vierailusta (sisältää auton parkkeerauksen) ja vajaan 10 sekunnin vuoropuhelusta (sisältää maksutapahtuman) menneeltä kesältä, kun hankin suomalaisen prepaid-liittymän Turun Länsikeskuksen Ärrältä.

Minä: Moi, onks prepaid-liittymii?

Myyjä: Minkä firman ottaisit?

Minä: Vaik Saunalahden.

Myyjä: Tää olis neljä yhdeksänkymmentä. Kiitti.

Minä: Kiitti, moi.

Onneksi junalippujen ostaminen terminaalista Tokion keskusasemalle ja siitä edelleen luotijuna Shinkansenilla Sendaihin sujui edellämainitun Ärrävierailun tyyliin, paitsi japaniksi. Rouva Pee siis hoitaa kaikki menneet ja tulevat asiat japanin kielellä ja kirjoituksella, mikä ei lakkaa hämmästyttämästä suomiäijää. Junalaiturilla ehti istahtaa, ja huomasi olevansa väsynyt. Onneksi Japanissa virvokkeita tarjoavia automaatteja on aina näkökentässä, joten ensimmäiset käteisjenit saatiin käytettyä limuautomaattiin (junaliput hoituvat Visalla).

Tiedonanto matkaa Sendaihin suunnitteleville. Juna Tokion Naritan lentokentän terminaalista Tokion keskusasemalle 50 min ja 1 500 yeniä per matkustava sielu. Jatkoyhteys Sendaihin Tohoku Shinkansen -linjan luotijunalla 92 min ja 11 200 yeniä kevyempi olo yksilölle. Autolla jälkimmäinen matka on 368 km ja 3 h 59 min ilman liikennettä, siis utopistisesti kuvitellen. Tokion asemalta matkalle ekiben-junaeväät ja juomat kahdelle 2467 yeniä sekä nopea torkahdus junassa (ilmainen). Kannattaa laittaa kännykkä tai muu vastaava herätinlaite huomauttamaan, että kohta ollaan perillä, muuten voi löytää itsensä pohjoisesta.

Pientä hortoilua, karttojen ja julkisen liikenteen reittien selvittämistä Sendain asemalla ja taksijonoon. Sendain Stationilla jonoa eivät muodosta ihmiset - kuten muualla Japanissa - vaan taksit. Iloinen, tyylikkäästi harmaantunut herrasmies valkoisissa hansikkaissaan lastasi Toyota Priuksensa täyteen matkatavaroitamme ja lähti ajamaan. Sadan metrin jälkeen hän pysähtyi ja pidimme osoitteenpähkäilytauon. Yllättäen navigaattoriin ei saamamme sähköpostin tulosteesta kirjoitettukaan osoitettamme (joka on muuten piiitkä), vaan campuksen toimiston puhelinnumero. Luulin, että kohta soi, mutta laite antoikin navigointiohjeet, kuten tietty navigaattorin kuuluukin.

Ihan oikein antoikin, siis puhelinnumeron perusteella. Pienen - tätä kirjoittaessa melkein viikon kokemuksella sanoisin - naurettavan pienen paperisodan jälkeen astuimme uuteen tukikohtaamme. Mutta siitä(kin) lisää seuraavan puolen vuoden aikana.