Liikennevälineet - polkupyörä

Pyöräily on selkeästi kätevin tapa paikasta toiseen pääsemiseksi kaupunkialueella. Vaikka Sendai ei ihan Kööpenhamina ole, niin pyöräilijöille on varattu pääväyliltä omat kaistansa selkein merkinnöin. Pyöräilijöitä on todella paljon, kuten on kyllä kävelijöitä ja autoilijoitakin.

Jo ensimmäisenä iltana, kun kävimme pienellä iltakävelyllä uusilla kulmillamme, löysimme pienen pyöräkaupan ja -korjaamon, joka myy myös käytettyjä pyöriä. Näyteikkunassa, melkein oven vieressä komeili musta Hiate -merkkinen, Jopoa muistuttava yksilö. Harvoin olen mitään esinettä oikeasti halunnut (tai tarvinnutkaan), mutta silloin jotenkin tiesin, että "toi on mun pyörä". Siitä keskiviikkoillasta maltoin lauantaiaamuun, mutta sitten oli pakko lähteä ostoksille, ettei vaan kukaan opiskelijarenttu ehdi ensin.

Pari kierrosta pyörän ympäri, pari koeajokierrosta kadulla ja päätös entistä selvempi. Voisi kuvitella, että rahat tiskiin ja baanalle, mutta täälläpä ei mikään ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Kuusikymmentä euroa maksavasta käytetystä pyörästä pitää täyttää asianmukaiset paperit, tietenkin japaniksi. Kuittiin asiakas kirjoittaa nimensä lisäksi osoitteensa ja puhelinnumeronsa. Meillä ei vielä omaa puhelinnumeroa ollut, joten käytimme asuntolan infopisteen numeroa. Ilmeisesti sillä ei ole niin väliä mikä numero, kunhan on numero. Lokasuojaan tarvitaan tarra, ettei pyörä vaan ole irtolainen, että sillä on omistaja ja koti, ja ettei sitä vaan parkkeerata väärillä pihoilla. Onneksi tiesimme, että saamme tarran yliopiston asuntolan puolesta. Ostopäätökseen meni kaksi minuuttia, koko toimitukseen melkein kaksikymmentä.

Siinä Peen rustatessa katakanoja ja kanjeja (japanilaisia kirjoitusmerkkejä) kuittiin, kiinnittyi huomioni seinällä olevaan lappuseen, joka ei jotenkin sovi tämän ylikohteliaalta vaikuttavan kansan liikehuoneistoon. "People not speaking japanese is entering refusal" yrittää ilmeisesti ilmaista, ettei mun kanssa olisi tehty kauppaa, vaikka jenejä olisi ollut millainen nippu taskussa. Onneksi oli Pee mukana, ilman japaninkielen osaamista täällä ei voi ostaa kuin banaaneja, ja niitäkin epäkohteliaasti.

pyörä, omistaja ja kauppa, kaikki hyvin rekisteröityjä

Vähän kiiturini speksejä - jotka kuvasta eivät ehkä näy kaikille.
- kuusi vaihdetta eteen, yksi taakse
- musta, kiiltävä, lähes virheetön ja lähes pianolakattu maalipinta
- ostoskori etuhaarukassa, johon mahtuu perusannos peruselintarvikkeita
- keskellä runkoa pikalukko, jonka avaamalla pyörä taittuu kahtia, esimerkiksi kuljetusta varten
- satula on kuvassa vähän yli maksimikorkeuden, mutta jalkojen on hyvä ehtiä maahan nopeasti.

Voi että kun pääsis Hiatella viivalle kotimaan nuorison Jopojen kanssa. Kyllä jäisivät lohdutuspalkinnoille. Muistelen, että Jopoissa ei taida sentään vaihteita olla?

Pienen hehkutuksen vastapainoksi hieman toisenlaisia totuuksia. Vaikka isoimmilla kaduilla polkupyörien ja kävelijöiden kaistat on hyvin selkeästi merkitty, niin aina joku haluaa kävellä pyöräilijöiden puolella. Tämä ei johdu ruuhkaisista kävelyteistä, sillä vaikka tilaakin olisi, niin aina joku haluaa kävellä pyöräilijöiden puolella. Eikä vahingossakaan väistä, tosin se ei kannattaisikaan, sillä silloin tulisi todennäköisemmin osuma, kun kumpikin väistäisi. Tästä johtuen pyöräilijöiden täytyy välillä pyöräillä missä sattuu, mutta kummasti puolin ja toisin väistellään, siis pyöräilijöiden kesken, yhtään osumaa en ole vielä nähnyt. Vasemmanpuoleinen liikenne? Juu ei mitään merkitystä, kummalta puolelta väistellään, kohdataan tai ohitellaan. Tai sitten paikalliset näkee jo kaukaa, että nyt sieltä tulee joku vaalea länkkäri (eli länsimaalainen), parempi siirtyä oikealle.

Toinen kummastus on pyöräilykypärien totaalinen puuttuminen, myöskään niitä en ole vielä yhtään nähnyt. Osa pyöräilijöistä polkee isoillakin kaduilla autojen joukossa. Kaduilla, joilla ei ole varsinaista kävely- eikä pyörätietä, on melko ahdasta sompailla autojen joukossa. Lisäksi valotolpat ovat tien reunalla siten, että talon seinien tai pihamuurien ja tolpan välistä mahtuu kävellen, muttei pyöräillen eli tolppia pitää koko ajan väistää autokaistan puolelle. Tällaisia katuja on kuitenkin suurin osa kaupungin kaduista. Sillä, kummalla puolella katua pyöräillään tai kävellään, ei tunnu olevan merkitystä, enemmän tosin käytetään vasenta puolta sekä kävelyyn että pyöräilyyn.

Lisäksi pyöriä ei sitten saa parkkeerata keskikaupungilla mihinkään. Hienoa, varsinkin kun pyöräilijöitä ja pyöriä on tuhansia. Kieltomerkkejä on ihan joka paikassa, mutta silti niiden ympärillä on pyöriä niin, etteivät merkit edes kunnolla näy. Jos parkkeeraa väärin, tulee setä virallisessa asussaan ja lätkäisee ohjaustangon keskelle varoitustarran, jossa on päivämäärä ja ilmeisen hyvä liima. Paljon näkee pyöriä, joiden ohjaustanko on valkoisenaan revittyjen tarrojen jäämiä. Vältimme täpärästi tarroituksen, kun ehdimme kahvilasta ulos ennen kuin tarroittaja iski. Ilmeisesti varoituksen jälkeen jonkin ajan kuluttua pyörä vietäisiin jonnekin, josta sen saa kalliilla lunastaa takaisin. Paikalliset selvästikin tietävät, mikä on systeemin voima, koska pyöriä kuitenkin parkkeerataan joka puolelle. Tarroittajia on myös liikkeellä vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Tietenkin on myös maksullisia parkkihalleja pelkästään pyörille ja skoottereille, mutta nekin tuntuvat olevan melko täynnä.

Olen saanut vaikutelman, että japanilaisille säännöt ovat lähes pyhiä, ja niitä myös noudatetaan. Nämä liikennekulttuurin asiat ovat siihen nähden aika outoja ilmiöitä. Sääntöjä on toki paljon - riippumatta elämänalueesta - ja voikin pohtia, ovatko kaikki ihan järkeviä ja miksi on nähty parhaaksi kaikkea niin kovin säätään ja määrätä. Mielestäni aina ei ole edes kyse turvallisuudesta, eikä ainakaan luottamuksesta kansan omaan järkeen.

Pakko myös myöntää, että mun pyörällä ajaminen ei ole ihan hienoimpia mankelointikokemuksia. Ryhti ei varmasti parane. Reiden ja säären kulma (eli polven asento) ei ole kovin suora polkaisuvaiheessa. Ihan suussa polvet eivät käy lepovaiheessa, mutta korkealla kumminkin. Voima polkaisuun pitää ottaa ainakin osaksi jostain muusta lihasryhmästä kuin omassa tallissa lepäävällä pyörällä ajettaessa. Pyörä ei silti ole mulle mitenkään väärä, kaikki pyöräilevät täällä polvennostojuoksunomaisesti, riippumatta pyörämallista. Ainakin pysyvät vauhdit aisoissa, kun kovaa ei vaan millään pääse. Kaikesta huolimatta, kun oli muutaman päivän kävellyt paikasta toiseen, oli aivan mahtava fiilis päästä pyörällä vähän ripeämmin, reviiri laajeni kertahumauksella. Varsinkin kun löydettiin Peellekin oma pyörä. Se ei ole ihan niin kuvauksellinen (siis se pyörä), joten siihen ei ole vielä kameran muistikortin tilaa tuhlattu.

Tänään ajattelimme pyöräillä vähän kauemmas, tarjolla kun on tapahtuma, jota ei Suomessa ehkä vähään aikaan nähdä. Xebio Areenalla pelataan FIBAn 3 vs 3 -koripallon maailmankiertueen finaali. Samalla käymme tutkimassa, jos viereisestä isommasta urheiluliikkeestä kuitenkin löytyisi meille pyöräilykypärät.

Kirjoitukset vaan pitenee, muokkasin aikaisempaa kirjoitustani siitä, että tulen jatkossa kirjoittamaan lyhyemmin. Ei vaan onnistu, sori.