Kaikki paitsi kierrätys on turhaa

On täysin ymmärrettävää, että maassa, jossa ihmisiä on Suomeen nähden 25-kertaisesti, syntyy myös jonkun verran enemmän jätettä. Varsinkin kun muoviin pakkaamisesta on tehty lähes taiteenlaji. Varoitus: bloggaus voi sisältää tuotesijoittelua.

Kun neljä viikkoa sitten saavuimme Sendaihin, vanhempi herrasmies asuntolan toimistolta kävi luovuttamassa meille kämppämme. Hän puhui riittävästi englantia ja antoikin mukavasti erilaisia sanallisia ohjeita asunnon laitteiden toiminnasta ja yleisestä ylläpidosta. Tämän lisäksi saimme nipun ohjepapereita, joista todettiin vain "please, read". Siinä nipussa oli mm. "2014 guide for sorting recyclables and waste, and how to put them out for collection" -julkaisu, vaivaiset 20 A4-sivua (joka toinen sivu englanniksi) jätteiden lajittelusta.

 

Nyt kun keittiölavuaarin alakaapin - jossa siis kansallisuudesta riippumatta ihmiset säilyttävät hetken jätteitään - ovi ei tahdo enää mennä kiinni, on aika tutustua entistä tarkemmin opasvihkoseen. Ei nyt sentään ihan ensimmäistä kertaa kuitenkaan, koska ihan mihin tahansa muovipusseihin täkäläisiä roskia ei saa laittaa. Toki myös eloperäinen eli haiseva jäteastia on pitänyt jo muutaman kerran tyhjentää. Paljoa ei maatuvaa täällä synny, ne ovat ylemmässä kuvassa oikealla mustassa pikkuämpärissä, ja sisältävät lähinnä banaaninkuoria, teenlehtiä ja talouspaperia.

Kun asuntolan tarjoamat kaksi ensimmäistä roskapussia melko nopeasti täyttyivät, piti käydä lähikaupasta ostamassa lisää. Omia muovipusseja, joita tässä maassa riittää, ei saa käyttää. Roskapussiin, jossa on vihreät merkinnät, tulevat kotitalousjätteet (lue myöhemmin: sekajätteet), ja punaisin merkinnöin varustettuun pussiin muovipohjaiset roskat. Kaikki olisi ihan hyvin ja suoraviivaista, ellei olisi myös erilaisia paperijätteitä. Tässä kohtaa avataan sivu 10 oppaasta.

Ehkä aika kultaa muistot, mutta esimerkiksi lukion matematiikan oppikirja on aivan selkeää ja nautittavaa lukemistoa oppaan paperinkierrätysohjeistukseen verrattuna. Yhtäläistä näille kahdelle hieman eri alan oppaalle on sivun rakenne. Ensin kerrotaan säännöt ja lainalaisuudet, ja sitten muutama esimerkki, miten niitä soveltaa. Matematiikassa vaan kaikki on niin jotenkin puhdasta, ja tehtävät yleensä ratkeavat tai ainakin päätyvät johonkin tulokseen tai todistukseen. Jätteenkierrätyksessä ei voi puhua ainakaan puhtaudesta, eikä lopputuloksena ainakaan ole mitään selkeää, vaikka sitä selvästi ja kovasti oppaan laatija on yrittänyt.

1) Sanomalehdet ja niiden liitteet pitää laittaa omaan pinoonsa, joka sidotaan paperinarulla ristiin rastiin. Aikakauslehtiä tai muita paperimateriaaleja ei saa laittaa samaan pinoon. 2) Aaltopahvilaatikot availlaan ja niistä tehdään oma pinonsa. 3) Mehu- ja maitotölkkipakkaukset pestään sisältä, avataan, kuivataan (tässä järjestyksessä) ja taas tehdään pino muovinaruilla yhteen sidottavaksi. Sisältä hopeisia (eli ilmeisesti foliovuorattuja) ei saa laittaa tähän pinoon. Logo pakkauksessa kertoo, mitkä pakkaukset kelpaavat kategorian nippuun. 4) Aikakauslehdet, katalogit ja muut kiiltävät moniväripainotuotteet omaan nippuun ja 5) muut paperimateriaalit omaansa. Helppoa, paitsi sitten on vielä poikkeukset, kuten vedenpitävät paperikupit, puhdistusaineilta haisevat pakkaukset, valokuvat jne. joita kaikkia ei tässä varmaan tarvitse kertoa. Todennäköisesti ajatus tuli jo selväksi. Ikävä on siis omia kierrätysastioita. Paperinkeräysastiaan saa sentään laittaa kaiken, jonka posti jaksaa postilaatikkoon kantaa ja loput sitten nelilokeroastian kartonki- ja pahvilokeroon.

Kerran viikossa jätekatokseen kannetut roskapussit ja paperiniput sitten noudetaan. Paikalle peruuttaa mollivoittoista, mutta korkealta ja kovaa tuulikellomaisen heleää pimputusta pitävä säiliöauto. Onhan kyseessä roskien viimeinen matka, joten ei siinä voi duurissa vetää. Silti Jäätelöauto-vainaan renkutus jää toiseksi, sen verran nupit kaakossa pitää kansalle kertoa, että jätteenkeräyslaitos on työn touhussa.

 

Työtä siinä tosiaan riittää, sillä yksi auto noutaa muoviroskapussit, toinen talousjätteen - johon ilmeisesti luetaan kaikki muu kuin muovi- ja paperijätteisiin kuuluvat - ja kolmas paperiroskat. Kaksi työntekijää kantavat roskapussit käsipelillä auton säiliöön, ja samalla myös silmämääräisesti lajittelevat jätteitä. Kuvassa noudetaan sekäjätteitä. Päivää aikaisemmin muoviroskia noutaneet roskakuskit heittelevät vääriä roskia sisältävät muoviroskien pussit sekäjätepuolelle. Aikaa tuossa tuhraantuu aika paljon enemmän kuin kotona makasiininkulmalla kahden viikon välein käväisevällä nelilokeron tyhjentävällä roska-autolla. Ihme muuten, ettei japanilaisia roska-autoja ole sävytetty sen mukaan, minkä värisillä tunnuksilla olevia roskapusseja ne ottavat sisäänsä. Kaikki ovat vihreitä.

Meillä täällä on sentään noin hieno jätekatos, johon asukkaat toimittavat useasta alueen kerrostalosta roskansa. Omakotitaloalueellahan roskapussit laitetaan katujen varsilla oleviin verkkosäkkeihin, josta ne sitten noudetaan. Jätteet pitää laittaa verkkosäkkeihin juuri tiettyyn aikaan viikosta, hajuhaittojen ja eläinkunnan toimien vuoksi. Suuresta kansasta riittää työvoimaa ajelemaan miljoonakaupunkien katuja viikottain vaikeasti ymmärrettävän pitkän matkan.

Niin, ja sitten on vielä nesteisiä tuotteita sisältävät pakkaukset, joita meillä ei tietenkään juurikaan kerry, mutta joille on katoksessa omat korinsa. Minkäänlaista pullopanttipalautusjärjestelmää täälläkään ei ole. Itse asiassa sellaiseen on matkoillaan törmännyt vain Pohjoismaissa ja Virossa. Vielä minulle ei ole selvinnyt, miten ne noudetaan. Sen selviämistä odotellessa on pakko sisustaa työpöydäntaustaa omalla kokoelmalla. Ihmisellä esihistoriallinen keräilyvietti välillä puskee esiin, ja pitäähän sitä jotenkin selviytyäkin.